Salon suunnittelemat säästöt ovat saaneet tänään lapsiperheet liikekannalle.
Talousarviota puimaan asettuvalle kaupunginhallitukselle on luovutettu pitkä lista nimiä, joissa vaaditaan kotihoidontuen kuntalisän, ”Salo-lisän” pitämistä ennallaan.  
Jos lisä ei talousarvioon mahdu, yhtenä mahdollisena vastavetona vanhemmat ovat miettineet tekevänsä hakemuksia kunnalliseen päivähoitoon.  
Suoran vaikuttamisen aika onkin nyt, kun talousarvion teko on vielä kesken, valtuuston käsittelyn jälkeen jupina olisi auttamatta myöhässä.
Kyse ei varmasti ole siitä, että äidit ja isät varta vasten tahtoisivat niistää muutenkin tiukalle talouskuurille joutunutta kaupunkia.   Kyseessä on  jo totuttu palvelu, selvä jatke kunnalliselle päivähoidolle.   Kuukausittainen pieni lisäraha on myös toimeentulotuen jatke, monessa perheessä summa on käytännössä iso ja varmasti tarpeeseen tuleva.  
Entä, jos lisä leikataan ja päivähoitopaikkoihin tulvii hakemuksia.  Se tarkoittaa akuuttia tarvetta lisätyöntekijöille ja fyysisellekin tilalle.  Hintalappu on kertaluokkaa suurempi kuin kotihoidon kuntalisään holahtava raha.
Samalla katoaa jotain valinnanvapaudesta.


Kuka opettaa influenssaista

Sikainfluenssa alkaa täyttää epidemian piirteet Varsinais-Suomessa.
Yllätys ei voi olla, että tauti leviää helpoiten siellä, missä on paljon väkeä koolla ja tiloja yhteiskäytössä.
Malliesimerkki ovat koulut.
Sikainfluenssa voi vetää nuorenkin ihmisen varsin voimattomaksi ja koulusta voi joutua olemaan poissa pitkäänkin.
Asiaan pitäisi varautua myös opetuksen osalta ja laatia suunnitelmat siitä, miten pidetään opetuksessa ajan tasalla ne oppilaat, jotka ovat sairaana viikon, parikin.