Siniristiliput liehuvat tänään kirjailijan  muistoksi. Lokakuun kymmenentenä vietetään Aleksis Kiven päivää. 

Kivi tuonee ensimmäisenä monelle mieleen Seitsemän veljestä ja seuraavan teoksen muistamiseen voikin sitten mennä hetki. Juhlan aihe ei olekaan yksin Kivi vaan suomalainen kirjallisuus. 

Kirjallisuutta on Suomessa kustannettu 1600-luvulta lähtien ja esimerkiksi vuonna 2007 Tilastokeskus arvioi, että vuosittain julkaistaan jopa 14 000 kirjanimikettä.
Luku voi yllättää;  paljon muutakin julkaistaan kuin suurissa kirjakaupoissa näyttävästi esillä olevat teokset. 

Päivä tietää paikkansa.  Syksy lienee monelle lukemisen aikaa ja jo syyskuussa vietettiin maailman lukutaitopäivää.   Syystä sekin; suomalaisten lukuinnosta ja -taidosta on kannettu huolta pidemmän aikaa.  

Lukutaidon käsite on sekin syytä purkaa osiin.  Lukutaitoa ei vielä ole se, että selviää ostoslistasta.  Laajemmin käsitettynä kyse on siitä, että ymmärtää esimerkiksi tyylilajeja; vaikkapa suoraa uutistekstiä, satiiria, ironiaa ja myös erilaisia viittauksia esimerkiksi toisiin kirjoihin. Arjen tasolla voisi sanoa, että moni lentävä lause johtaa vaikkapa Tuntematon sotilas- romaaniin, mutta vain sen lukeneet oivaltavat yhteyden.  Lukemisen rutiini helpottaa asioiden suhteuttamista ja hahmottamista.

Lukemisen hyviä puolia on myös tutkittu; kertomakirjallisus kasvattaa esimerkiksi empatiakykyä.  

Tutkimuksella perusteleminen ei ehkä ole se paras tapa houkutella ketään lukuharrasteen pariin.  Ehkä se on, että kirja on edelleen portti uusiin maailmoihin:  se on väline,joka voi viedä kokijansa ihan toiseen aikaan ja paikkaan, usein sellaiseen, jota ei ole koskaan ollut olemassakaan – ja tapaamaan ihmisiä, joita ei ole koskaan ollutkaan. 

Entä, jos arkiset puhelimenselailuhetket vaihtaisikin samaan aikaan kirjan parissa. Vaihtoehtojen vähyydestä mieleisen luettavan löytäminen ei jää kiinni.