Viime päivät on otsikot täyttänyt vanhustenhoito ja etenkin yksityisten palveluntuottajien toiminta. 

Valvira sulki Esperin hoivakodin Kristiinankaupungissa ja tämän jälkeen on tarkasteluun otettu yrityksen muitakin toimipaikkoja sekä myös Attendon ja Mehiläisen hoivatien toimintaa. 

Asiaa pöyhitään aiheesta ja se on syytä tehdä pohjia myöten. 

Palvelujen ostaminen on puhuttanut kunnissa, niin myös Salossa.  Ostamisessa on eittämättä kunnan vinkkelistä katsoen myös hyvät puolensa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että ainakaan kaikkialla ei ole saatu sitä, mitä on luvattu.  Yrityksien markkinointipuheet kieltämättä ovat olleet houkuttelevia, ja yksityiset ovat saaneet oman jalansijansa hoivapalveluiden tuottajana pienemmissäkin kunnissa.   

Nähtäväksi jää, kaataako menossa oleva selvitys myös sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen; yksityiset terveyspalvelut ovat olleet osa hahmoteltua valinnanvapauden mallia.

Asioiden perinpohjaiselle selvittämiselle tulee inhimillisesti katsoen kova hinta; julki tulleet kertomukset hoivakotien arjesta ovat murheellista luettavaa – vaikka niitä ei saisi ilman tietoa yleistää koskemaan kaikkia yksiköitä. 

Varsinaista hoitotyötä tekeviä ihmisiä ei voi syyllistää: he tekevät varmasti sen, minkä aika ja voimavarat sallivat.  Kovakaan ammattilainen ei voi muuntua lisäkäsiksi. Nyt käynnissä olevan keskustelun soisi osaltaan rohkaisevan hoitotyön tekijöitä ottamaan epäkohtia myös puheeksi:  hoitotyön arjen näkevät ihmiset näkevät myös ongelmakohdat.  Rohkeutta saisi jatkossa olla viedä aiheelliset huomiot tiedoksi riittävän korkealle tasolle – valvontaviranomaiselle asti, jos tilanne sitä näyttää vaativan.  

Toiminnalle on jatkossa asetettava selvät raamit ja reunaehdot.  On puhuttu esimerkiksi hoitajamitoituksen kirjaamisesta lakiin, mihin näyttäisikin olevan perusteet.   Tässä työssä ei ole syytä arastella vastapuolella olevia isoja yrityksiä.