.Ulkomaalaistaustaisten ja turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt seksuaalirikokset ovat olleet viime päivien puheenaihe.  Samalla keskusteluun on tullut koko tämän lajin rikollisuus yleisesti.

Asia koskettaa koko maata: siinä, missä takavuosina muistettiin varoa namusetiä, on verkon ja älypuhelinten myötä ahdistelijoilla pääsy nuorten luo minne vaan.  Ongelma ei ole uusi eikä tarvinnut perheen ulkopuolisia namusetiäkään: historian valossa suurin osa raiskauksista on tapahtunut lähipiirissä. 

Uutta ei ole, että kontaktia haetaan netissä; aikuiset lähettivät seksuaalissävytteisiä kuvia ja viestejä nuorille jo 1990-luvulla silloisissa palveluissa.
Keskustelu on jakautunut.  Osaa ihmisistä ilahduttaa, että turvapaikanhakijoiden tekemiset on otettu suurennuslasin alle.  Toista puolta ilahduttaa, että ilmiö ylipäätään on otettu kunnolla puheeksi. Vastenmielisiltä piirteiltä keskustelussa ei ole vältytty; rikokset on otettu politiikanteon ja jälkiviisastelun välineeksi.  Samalla tehdään vaarallisia yleistyksiä.

Uhreille on annettava rauha toipua ja surua kunnioitettava. Syyllisiä tapahtumiin eivät ole nuoret uhrit. Kaikesta huolimatta vanhempien olisi hyvä tietää, mitä nuoret verkossa tekevät. Se voi tosin olla helpommin sanottu kuin tehty: montaa täysikäistäkin vedätetään netissä. 

 Keskeistä on tehdä selväksi, että seksuaalirikokset tuomitaan ja niistä rangaistaan. Rikoslakia ollaan säätämässä nykyistä kireämmäksi ja  jo pelkkä pelote voi estää jotakuta ryhtymästä ajatuksista tekoihin.   

Siinä vaiheessa, kun rangaistuksia kirjoitetaan, onnettomuus on tosin jo tapahtunut. Tärkeintä olisi pyrkiä estämään vastaavanlaisia tapahtumia jo ennalta.  Mitä se vaatii; mahdollisesti esimerkiksi tuntuvia lisäresursseja kotouttamiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn. Käännytyspäätöksen saaneiden tulijoiden poisto on helpommin sanottu kuin tehty, vaikka moni näkee tässä ratkaisun avaimet. 

Yksinkertaisia yli yön-ratkaisuja asiassa ei ole, vaikka on helppo ymmärtää, että niitä moni toivoo.