Pitkään odotettu oppimisympäristöselvitys julkistettiin Salossa tiistaina. Osia siitä vuoti julki jo maanantain aikana, joten kaikki tiistaina julkaistu ei ollut enää kaikille kaupunkilaisille uutta.  Se ehkä oli, että selvitys jaetaan kahteen osaan; nyt keskitytään kolmeen alueeseen ja akuutteihin tilakysymyksiin. 

Kun työryhmän raportin viivästyminen jo nyt myöhästyi alkuperäisestä aikataulusta, on ratkaisulle helppo esittää kriittinen kommentti. Kokonaiskuvaa ei edelleenkään oikein pääse syntymään. Soraääniä tulee joka tapauksessa, olipa työryhmän raportissa käsitelty kolmea tai useampia alueita.

Perniöläisittäin isoin asia on esitys Saurun koulun toiminnan siirtämisestä Perniön kirkonkylään rakennettavaan uuteen kouluun. Ehdotus närästää varmasti etenkin Perniön asemalla, mistä katsoen Sauru on ollut lähin koulu ja toinen Perniön kahdesta viimeisestä kyläkoulusta. Vastakkain asettuvat koulussa toimivaksi koettu arki ja työryhmän tulevaisuudennäkemys.

Koulun loppumisen ei tarvitse tarkoittaa kylän kuihtumista, mutta ei se sen houkuttelevuutta lisääkään. Kyse on pitkälti siitä, millaisena Saloa halutaan kehittää: satsataanko myös muualle kuin entisiin kuntakeskuksiin vai häviääkö kaupunki pienemmistä taajamista. Selvityksen kakkoskierros antaa tästä aikanaan paremman kuvan, mutta sekin on vasta esitys.

Tiistaina työryhmän jäsenet muistuttivat, että koulun käsite kaikkiaan muuttuu; tulevaisuuden koulurakennus voi olla monitoimitila, jossa on monenlaisia palveluita. Tämä ajatus on kannatettava, etenkin jos se helpottaa palveluiden säilymistä pienemmissä taajamissa.

Toistaiseksi on muistettava edelleen, että kyseessä on vasta työryhmän esitys; yhtä ainoaa koulua ei ole siirretty eikä suljettu. Ennen päätöksentekoa on aikaa keskustella kouluista, ja kehityksen suuntahan on lopulta päättäjien, ei työryhmän käsissä.