Keskiviikkoaamu toi surullisia uutisia Kotkasta; kolmihenkinen perhe oli menehtynyt yöllä omakotitalon tulipalossa. 

Viranomaisten ensiarvion mukaan rakennuksessa ei ollut palovaroitinta, joka olisi voinut toimiessaan antaa lisäikaa pelastautumiseen.

Tapaus on murheellinen, mutta ehkä se voi antaa erään ajatuksen juuri nyt, kun vilkkain kesämökkikausi on alkamassa.
Suomessa on vapaa-ajanasuntoja puolisen miljoonaa, ja keväisin otetaan käyttöön näin ainakin kymmeniä ellei satoja tuhansia talven ajan asumatta olleita rakennuksia.

Mökille menijällä on yleensä mielessään tietty tarkastuslista siitä, mitä on oleilun aluksi tehtävä. Tälllöin pitäisi olla selvänä mielessä, että palovaroittimien varustaminen uudella paristolla on listan tärkeimpiä tehtäviä.

Toisaalta uutisia ei tarvitse selata kovin kauas taaksepäin, kun selviää, että tulipalo ei katso aikaa tai olosuhteita, ja vain vapaa-ajanasunnoista puhuminen ei kerro koko totuutta. Vasta viikolla sammutettiin esimerkiksi Turussa kerrostaloasunnon paloa, joka oli ilmeisesti asunnossa olleen koiran aikaansaama.

Vapaa-ajanasunnoilla on monesti kaupunkikotia vanhemmat sähkölaitteet, lisälämmittimiä ja tulisijoja, jotka kaikki osaltaan voivat olla palonalun aiheuttajia. Toisaalta tiedetään tapauksia, joissa niinkin arkinen ja aina mukana oleva asia kuin kännykän laturi on sytyttänyt palon. Paloilmaisin ei sammuta paloa, mutta voi antaa aivan ratkaisevan lisäajan alkusammutukseen ryhtymiseen tai talossa olevien ihmisten ulos saamiseen. Mitä useampi varoitin, sen todennäköisemmin hälytys alkaa riittävän ajoissa.

Jos vapaa-ajanasunnolla oli ajatus rentoutua ja nukkua hyvin, on toimiva varoitusjärjestelmä yksi rauhallisen unen tae.