Mielipide

Viime aikoina on korkeammallakin tasolla pohdittu miksi Suomi usein häviää Ruotsille – olipa sitten kyse urheilusta tai taloudesta tai jostain muusta alasta. Itsekin olen alkanut pohtia tätä ”pikkuvelikompleksia”. Olen alkanut epäillä että on joku perustavaa laatua oleva asia meissä suomalaisissa joka tekee sen että jäämme toiseksi.
Asiantuntijoiden mukaan yksi syy voisi olla meidän suomalaisten perusasenteessamme, joka useimmiten on negatiivinen ja todennäköisesti juurtaa koulujärjestelmäämme joka ei kannusta positiiviseen ajatteluun.
Charlie Scudamore, vararehtori Geelong Grammar School:sta, on todennut että positiivinen pedagogiikka on huomattavasti parantanut ei vain oppilaiden vaan koko koulun suoritusta ja hyvinvointia.
Monesti saa kokea tätä negatiivista kulttuuriamme Suomessa. Pienviljelijäyrittäjänä, kokeillessaan uutta, saa usein taistella negatiivista asennetta vastaan. Vastustus voi olla vankkumaton.
Positiivista ajattelua ja yrittämistä voi olla vaikeata ylläpitää kun uusille hankkeille ei löydy edes lähiympäristön tukea.

Positiivista yrittämistä kannattaen
Fredrik Koivusalo

Yksittäisissä tutkimuksissa laajavastuisella hoitotyöllä on voitu osoittaa monia myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi hoitoon pääsyyn, hoidon laatuun ja potilastyytyväisyyteen. Alla muutama poiminta tutkimuksista/selvityksistä, joissa on tarkasteltu uudenlaisten työnkuvien ja työnjaon vaikutuksia.
USA:ssa laajassa katsauksen valossa laajavastuisen hoitotyön asiantuntijat tuottavat vaikuttavaa ja laadukasta hoitoa, työn-kuvilla on merkitystä hoitotyön laadun kehittämiseen ja hoitoon pääsyn parantamiseen, erityisesti kun lääkäreistä on pula. Akuuttihoitotyössä hoitotyön kliinisen asiantuntijan vaikutus näyttäytyi kustannuksia alentavana, tarvittavien sairaalahoitopäivien määrä väheni.
Asiantuntijasairaanhoitajan (NP, Nurse Practitioner) toteuttama hoito oli useilla mittareilla yhtä hyvää tai jopa parempaa kuin lääkärin toteuttama: muun muassa potilastyytyväisyyden, verenpainearvojen, kuolleisuuden tai akuutin jatkohoitotarpeen suhteen ei ollut eroja, veren rasva-arvojen suhteen tulos oli parempi kuin lääkärin hoidossa.

Hollannissa lääkärien päivystystiimissä yksi lääkäri korvattiin asiantuntijasairaanhoitajalla. Vertailussa oli kaksi päivystystiimiä: toisessa oli viisi lääkäriä ja toisessa neljä lääkäriä ja yksi asiantuntijasairaanhoitaja. Molemmat tiimit pystyivät 15 kuukauden seuranta-aikana hoitamaan saman määrän saman tyyppisiä potilaita. Kaikkiaan 77% päivystyspotilaista oli soveltuvia asiantuntijasairaanhoitajan hoidettaviksi. Loppupäätelmä oli, että asiantuntijasairaanhoitajat voivat olla arvokas lisä päivystystiimiin. He voivat itsenäisesti hoitaa monenlaisista äkillisistä sairauksista kärsiviä potilaita.

Vuonna 2013 Espoon keskuksen kahdella terveysasemalla 500 ihmistä jonotti kiireettömiä aikoja, jonon pituus oli 6-7 kuukautta.
Henkilökunnan yhdessä suunnitteleman ja toteuttaman kehitystyön myötä päivystys on nyt siirtynyt 80-prosenttisesti sairaanhoitajille. Odotusaika kiireettömälle vastaanotolle on maaliskuussa 2016 keskimäärin 6-8 päivää ja päivystyksen jonotusaika on keskimäärin 15 minuuttia. Kustannus asiakasta kohden on pienentynyt noin 5,5%. Asiakastyytyväisyys on noussut 60 prosentista 90:een. Henkilökunta viihtyy töissä. Muutosten myötä potilas saa hoitoa mahdollisimman sujuvasti ja nopeasti, eri ammattilaisten osaamista hyödynnetään tarkoituksenmukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksen mukaan ensikokemukset sairaanhoitajan rajausta lääkkeenmääräämisestä ovat monesta näkökulmasta positiivisia ja rohkaisevia. Sairaanhoitajan toteuttama oireenmukainen hoito ja lääkkeenmääräämi-nen ovat keskeisiä keinoja sote-palvelurakenteen uudistamisessa: niiden avulla voidaan parantaa potilaiden hoitoon pääsyä ja hallita kustannuksia. Myös valtiontalouden tarkastusviraston tuoreen raportin mukaan työnjaon edelleen kehittäminen on välttämätöntä, jotta taloudellisen kestävyysvajeen aikana voidaan turvata riittävät sote-palvelut.

Riitta Karjalainen
Varsinais-Suomen
sairaanhoitajat ry
puheenjohtaja

Liikenneministeri Anne Bernerin (kesk.) aloitteesta valtionhallinto alkaa tutkia Suomen kulkuväylien yhtiöittämistä. Tämä merkitsisi uuden valtion yhtiön perustamista ja nimiehdotuskin on sille jo valmiina: Oy Via AuratusAb.
Eri asia on, kenelle se loppujen lopuksi tulee olemaan kultainen sampo. Maksumiehinä ovat taas tienkäyttäjät = veronmaksajat, jotka joutuvat tienkäyttämaksuilla maksamaan jo toiseen kertaan maassa olevat kulkuväylät (maantiet, rautatiet, moottoritiet jne). Nehän on jo kertaalleen maksettu verovaroilla!
Käytännössä valtio myisi liikenneväylät tälle uudelle yhtiölle, joka joutuisi ottamaan useiden miljardien velat kauppahinnan maksamiseksi. Tienkäyttömaksuista leijonanosa menisi lyhennysten ja korkojen maksuun ja varsinaisiin tieinvestointeihin, ylläpitoon ja parannuksiin riittäisi ehkä hiukkasen. Samalla on huomioitava, että liikenteen seurantajärjestelmän rakentaminen rahastusta varten on myös melkoinen investointi: yhtiön pitää saada esim. jokaisesta autosta tiedot kuinka paljon sillä on ajettu, jotta voidaan laskuttaa ajetut kilometrit. Laskutusta voi mutkistaa vielä se, jos on paljon erihintaisia tienpätkiä.
Yhtiön johtoon on varmasti kovasti tunkua, kun muistelee valtionyhtiöiden palkitsemisjärjestelmää: sieltä löytyy Fortumin Liliukset ja muut optiomestarit. Ei siinä kummoista liikemiestaitoa tarvita, kun osaa määrätä tienkäyttömaksut sen verran suuriksi että yhtiö tuottaa riittävän voiton optioiden maksuun. Kun yhtiö saadaan käyttömaksuilla hyvään ja tuottavaan kuntoon, niin se voidaan myydä sitten ulkomaisille sijoittajille Carunan tapaan kovalla hinnalla ja senaikainen hallitus voi taas röyhistellä tienanneensa miljardeja.
Tässä maassa löytyy tietysti monenlaista tienpätkää: on vilkkaasti liikennöityjä valtaväyliä, syrjäisiä maanteitä joissa muutamia kulkijoita päivittäin ja kaikkea siltä väliltä. On melko varmaa, ettei uusi yhtiö tule pitämään rasitteinaan sellaisia teitä, jotka eivät ole tuottavia. Näiden ”syrjäväylien” annetaan rapautua entisestään ja niiden liikennöintiä voidaan rajoittaa esim. uusilla liikennemerkeillä: ajo sallittu vain traktorilla, maastoajoneuvolla tai talvisaikaan moottorikelkalla, kun aurausta ei järjestetä. Toinen vaihtoehto on, että yhtiö luopuu näistä teistä tykkänään ja ne muutetaan yksityisteiksi. Silloin teitä tarvitsevat muodostavat tienhoitokuntia ja päättävät itse teiden kunnossapidosta rahoituksineen. Eli tuottamatonta bisnestä yksityistetään.
Jos nämä Bernerin suunnitelmat toteutuvat, niin saas nähdä miten kylän raittia kuljetaan ja millä hinnalla!

Saurun faari

 

Uber-taksi, Airbnb, Tori.fi, Huuto.net, kimppakyyti.fi tai Ravintolapäivä ovat kaikki jakamistalouden ilmiöitä.
Jakamistalous liittyy sekä työelämän että digitalisaation suureen murrokseen. Jakamistalous on yksityisten hyödykkeiden vaihtoa tai yhteiskäyttöä ja sen mahdollistamista digitaalisen teknologian, erilaisten alustojen avulla.
Jakamistalous voi levitä lähes mille tahansa toimialalle ja samalla se väistämättä järkyttää valtioiden, kuntien ja yritysten toimintaa. Ne joutuvatkin pohtimaan miten muuttaa toimintaansa sen myötä.

Yksilön näkökulmasta ongelmallisin on sosiaaliturva. Miten ratkaista tilanne, jossa tulot koostuvat pienistä summista sieltä täältä ilman työsuhdetta. Miten yhteiskunnan palvelut ja tulonsiirrot sopivat tähän? Jakamistaloudella itsensä elättävälle ei kerry työttömyysturvaa eikä eläketurvaa. Tarvitaan uudenlaisia turvaverkkoja. Pitäisikö vaikkapa eläkekertymä irrottaa työsuhteesta tai olisiko kansalaispalkka yksi ratkaisu?

Jakamistaloudessa eniten ongelmia aiheutuu verotuksen, etenkin verokertymän suhteen. Pienten silpputulojen ilmoittaminen on työlästä, jolloin syntyy harmaata taloutta.
Toisaalta verkkopalveluja nettialustoilla tarjoavat yritykset, jotka saattavat kääriä isojakin voittoja, maksavat veronsa muualla, jos maksavat ollenkaan. Digitaalinen alusta on kevyt rakenne ja on omiaan lisäämään ylikansallisten yhtiöiden veronkiertoa. Samalla se voi tuhota verotuksellisesti kotimaisia perinteisiä elinkeinoja, jotka veroja maksavat. Kansallinen tulorekisteri voisi olla silpputulojen ilmoittamiselle helppo tapa. Voitaisiinko alustoja verottaa vaikkapa digiverolla?

Jakamistalous tulee muuttamaan yhteiskuntaamme dramaattisella tavalla, halusimme tai emme. Jakamistalous tarvitsee pelisäännöt, jotka sopivat yhteen hyvinvointiyhteiskunnan kanssa. Sitä ei pidä jättää kansainvälisten suuryritysten rahantekokoneeksi.
Jakamistalous voi parhaimmillaan tehdä mahdolliseksi sellaisen tulevaisuuden, jossa markkinaehtoisten hyödykkeiden tuotanto, yhteiskunnallinen valta ja sosiaaliset rakenteet jakautuvat laaja-alaisemmin ja tasa-arvoisemmin. Ollaan etulinjassa ja mahdollistetaan jakamistalous sellaisella tavalla joka tuo Suomeen lisää työtä.
Eeva-Johanna Eloranta
kansanedustaja (sd)

Hei kaikki. Tämä teksti käsittelee anteeksipyyntöä siitä kulmasta, josta minä sen olen jo pitkään nähnyt. Itse suosin pitkiä ja monisanaisia anteeksipyyntöjä ja toivonkin saavani muutkin suosimaan niitä.  

Nykyään on hyvin yleistä, että sivistyneiden perheiden lapsille opetetaan pienestä pitäen, että aina pitää pyytää anteeksi tehtyään jotain pahaa ja että aina pitää antaa anteeksi niille, jotka sitä pyytävät. Aina kun minä tappelin pienenä veljeni kanssa, mikä oli hyvin harvinaista, vanhempamme pistivät meidät nurkkiin häpeämään, kunnes anteeksipyynnöt oli vaihdettu.  
Aikuisille tuntuu olevan tärkeintä, että lapsi pyytää anteeksi, ja että näennäinen sopu tulee solmittua.
Tällainen anteeksipyyntö saattaa rauhoittaa tilanteen joksikin aikaa, koska väärintekijästä tuntuu pahalta joutua myöntämään olleensa väärässä. Eikö se siis kuitenkin ole pohjimmiltaan hyvä juttu? Ei. Ensinnäkin väärintekijä oppii, että voi tehdä häpeilemättä mitä vaan ja kuitata asian jälkikäteen anteeksipyynnöllä. Toisekseen ei ole reilua pakottaa toista osapuolta hyväksymään anteeksipyyntöä.  

Tilanne lienee kaikkein pahimmillaan koulussa ja etenkin ala-asteella. Nykyaikaisessa koulusysteemissä, jossa kerätään suuria joukkoja toisiinsa nähden monilla tavoin hyvin erilaisia lapsia samaan laitokseen, jossa heidän täydellinen valvomisensa ja kontrolloimisensa on lähes mahdotonta, kiusaamistilanteet ovat väistämättömiä. Minäkin olin ala-asteella kiusattu. Se ei ollut kovin vakavaa, mutta olin silloin vielä melko herkkä lapsi ja otin asian raskaasti. Kerroin ensimmäistä kertaa asiasta opettajalle ensimmäisen luokan loppupuolella, jolloin opettaja käski pääasiallisia kiusaajia pyytämään käytöstään anteeksi.
Minut oltiin opetettu antamaan anteeksi sitä pyytäville, eikä kieltävä vastaus olisi varmaan kelvannut muutenkaan, joten asia oli sillä selvä. Kiusaaminen jatkui entiseen tapaansa ja sama kaava toistui pariin kertaan, kunnes erään kerran opettajani tiuskaisi minulle, että minun pitäisi koittaa itse käskeä heitä lopettamaan. En koskaan vaivautunut ilmoittamaan kiusaajilleni, etten jostain kumman syystä pidä siitä, että minua hakataan ja tönitään huvin vuoksi, enkä sen puoleen enää jatkossa valittanut opettajillekaan, koska jollain tasolla tunsin sen olevan väärin sekä hyödytöntä.  
Sen sijaan monisanaisessa anteeksipyynnössä pahantekijä joutuu miettimään oikeasti tekojaan. Monisanainen anteeksipyyntö haastaa anteeksipyytäjän kysymään itseltään: ”Oliko toimintani moraalisesti oikein?”
Monisanainen anteeksipyyntö on myös tietyllä tavalla helpompi an
teeksipyytäjälle. Tietysti on vaikeaa miettiä kriittisesti omaa toimintaansa, mutta mikäli vielä pohdinnan jälkeenkään ei usko tehneensä mitään väärin, voi vilpittömästi sanoa vaan olevansa pahoillaan siitä, että toiselle tuli paha mieli.
Tietysti on olemassa niitäkin ihmisiä, jotka eivät oikeasti tunne huonoa omaatuntoa toisten vahingoittamisesta, mutta maailmaahan ei saa koskaan täydelliseksi, eihän? Lisäksi juuri tämän takia on tärkeää, ettei huonon käytöksen uhrin ole pakko antaa anteeksi ainakaan toistuvan huonon käytöksen jälkeen.  

Lisäksi loppuun haluaisin vielä huomauttaa sellaisesta turhasta faktasta, että ”anteeksi” on loppujen lopuksi pyyntö. On epäreilua tehdä toiselle pahaa ja sen jälkeen pyytää vielä anteeksiantoa. Sen sijaan ”olen pahoillani” vain ilmaisee katumusta. Käytännössähän sillä ei ole mitään väliä, mutta silti suosin jälkimmäistä vaihtoehtoa.  

Maailma, jossa ”anteeksi” kuittaa pahat teot, on kiusaajien ja pahan olon maailma.  Mielestäni kaikkien pitäisi opetella tutkailemaan omia tekojaan kriittisessä valossa ja kertomaan, mistä oikeastaan on pahoillaan.
Mielestäni myöskään kenenkään ei todellakaan pitäisi olla pakko ”antaa anteeksi”. Kun joku pakottaa siihen, se on valehtelua, eikä se hyödytä ketään.  
 
Mikael Lindholm
Perniön yhteiskoulu

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20