Mielipide

Salon kaupungin vanhusten hoitopaikkojen mitoitus tuntuu olevan aina väärin julkisuuden puheenvuoroista ja keskusteluista päätellen. Hoivapaikkaa ei niiden mukaan ole saatu tarpeeseen nähden riittävän nopeasti siitä riippumatta, että keskimääräiset hoivaan pääsyn odotusajat ovat kohtuullisia taloudellisten voimavarojemme puitteissa. Odotusaikoja seurataan jatkuvasti ja tiedot ovat julkisia.
Yksittäisiä ja sinänsä valitettavia tilanteita hoivaan pääsyssä on tapahtunut ja tapahtunee tulevaisuudessakin. Ennakoivia työtapoja kehitetään jatkuvasti ja jo sattuneisiin tapauksiin  puututaan niin nopeasti kuin mahdollista.
Ympärivuorokautista hoitoa tarjoavia kaupungin tai myöskään tulevan sote-alueen paikkoja ei voida lisätä samalla tavalla kuin takavuosina. Siihen eivät Salon eivätkä sote-alueenkaan rahat yksinkertaisesti riitä varsinkaan kun suuret ikäluokat ovat yhä enemmän tulossa palvelujen suurkuluttajavaiheeseen. Painopiste on edelleen siirtymässä kotona asumisen edistämiseen ja uusiin asumismuotoihin, joita ikääntyvät myös pitävät toivottuina.
Kaupungin omissa hoitoyksiköissä ympärivuorokautisen hoidon bruttokustannus on keskimäärin 150 euroa vuorokaudelta. Asiakasmaksuilla saadaan osa kustannuksista katetuksi. Kaupungin vuorokautinen nettokustannus vaihtelee 100 – 110 euron välillä hoivamuodosta riippuen.
Kotihoidosta kaupungille koituva nettokustannus on keskimäärin 65 euroa tunnilta. Haja-asutusalueella kotihoidon asiakakäynnin kustannukset ovat kaupungille merkittävästi suuremmat kuin ydinkeskustassa ja tilanteissa, joissa vanhusten asuminen on sijoittunut lyhyiden välimatkojen päähän.
Vanhushoiva on työvoimavaltaista ja palkkakustannukset ovat yli 70 % kokonaismenoista, ja tulevat hoitajamitoituksia koskevien päätösten myötä lisääntymään. Ateriat, lääkkeet, tekstiilit, puhtaanapito, hallinto vievät seuraavan valtaosan. Kiinteistöjen laina- ja ylläpitokustannukset ovat kokonaisuudesta 10 – 15 %.
Hoivapaikkoja saati hoivayksikköjä ei voida kustannussyistä pitää tyhjillään odottamassa asiakkaita. Henkilökunnan mitoitus on säädeltyä ja työvuorojen järjestelyjen oltava tarkoituksenmukaista. Asiakaspaikkoja vapautuu joskus vaihtelevasti ja akuutteja sijoittamistarpeita varten on kaupungin omien asiakaspaikkojen ohella joustavasti käytetty yksityisten hoivayrittäjien palveluita.
Luonnollisesti on huolehdittava siitä, että hoivapaikkaa perustellusti tarvitsevat sellaisen saavat. Varakkaammat kykenevät hankkimaan yksityisiä palveluja, mutta voidaksemme taata palveluja  varallisuustasosta riippumatta kaikille kuntalaisille meidän on aktiivisti hillittävä kustannustason nousuvauhtia. Paras keino on edistää kotona asumisen edellytyksiä ja tukea omaishoitoa moninaisin tavoin.
Avainasemassa on vapaaehtoistyön ja vertaistuen organisointi paikallisella tasolla kolmannen sektorin ja viranomaistahojen yhteistyönä.

Heikki Liede
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Kaupunginvaltuutettu (Kok)
Särkisalo

Kerron 40-luvulla syntyneen nuoren miehen työhöntutustumiselämästä. Se eroaa vähän siitä mikä on nykykäytäntö. Siihen ei tarvittu mitään nykyisiä yhteiskunnan valtavia byrokraattisia organisaatioita.
Mitään vuosilukuja en muista. Ikävä kyllä mitään päiväkirjoja ei tullut pidettyä, sitä vain elettiin.

Muistaakseni ensimmäisiä kesätyöpaikkojani oli olla liikenteen ohjaajana Salon ykköstien rakennusvaiheessa.Oli jännittävää kun radiopuhelimilla pidettiin yhteyttä tieosuuden toiseen päähän. Se oli olevinaan vastullista ja tärkeää työtä. Sitä en muista miten siihen ajauduin. Luultavasti menin vain kysymään. Olin silloin kai siinä 15–16.

Seuraava kesätyö oli kai nykyisen Vaskiontien linjaus. Oli se komiaa olla siinä vanhempian jätkien joukossa. Taisi siellä joku nainenkin olla.
Tukikohtana meillä oli joku vanha kiinteistö Vaskiontien varressa.
Se jäi mieleen, että jollakin ruokatunnilla nostettiin painoja. Mulla kerran painot putosivat ja tangon toinen pää osui lievästi naamaan. Tuli vain pieniä naarmuja pärstään. Pahemminkin olisi voinut käydä. Siitä lähtien olen vähän aristellut painonnostotankoja.

Sitten ajauduin Turun Puhelinpiirin Piirikonttorin hommiin. En taaskaan muista miten. Luultavasti näin sopivan henkilön sopivassa paikassa ja menin kysymään kun aina olen ollut tollaista hiljaista sorttia. Siellä olin useampana kesänä ja armeijan jälkeen vielä koko vuoden.
Mentiin ympäri Varsinais-Suomea, Turunmaata, Paraista, Nauvoa, Korppoota, Turun ja Ahvenanmaan saaristoa. Voiko nuorelle miehelle parempaa hommaa olla. Korjattiin kaapelivikoja vaikka keskellä maantietä. Kaapeli saattoi olla kahden metrin syvyydessä. Se kaivattiin esille lapiolla, kangella ja lekalla. Mitään kaivinkoneita ei silloin käytetty.
Turun ja Ahvenanmaan saaristossa maalattiin ja kunnostetiin kaapelilinjatauluja. Käärmeitä siellä riitti. Nostettiin Itämerestä sodanaikaista kaapelia ja laskettiin sitä saarien väliin ja rakennettiin päätteet rantaan.

Ahvenanmaalla kartoitettiin Ruotsi-Suomi kaapelia. Tuli talsittua Ahvenanmaan halki muutama kerta. Työkaverit olivat n 25 vuotta vanhempia. Hyvin sopeuduin heidän joukkoonsa. Ylitöitä oli paljon ja päivärahat juoksivat ja palkkaakin sai kohtuullisesti.
Tällaista työhön perehtymistä oli siihen aikaan. Tämän kerron siksi, että nykyisin on paljon noiden kukkahattusetien ja tätien keksimiä työpajoja missä leikitään työntekoa.
Onneksi itse sain perehtyä elämään ja työntekoon vähän toisella tavalla.

Kalevi Satopää

Kun minun naapuristostani kaikki ikäkaverit poistuivat, niin mieleeni tuli muuttaa kirkonkylään jossa niitä vanhuksia vielä on.

Ja olihan niitä paljon, jotka olivat elämäni aikana tutuiksi tulleet. Myös puolisoni Irja, joka on Kiskossa syntynyt, kävi oppikoulun täällä Perniön Kirkonkylässä ja  tuli siten tuntemaan kylän. On hän minun kanssani Perniössä asunut jo yli 60 vuotta, joten paljon meillä on täällä tuttuja ja uusia on tullut. Olemme molemmat olleet myös paljon seuraelämässä mukana joten tuttuja on tullut, kun muistaisi nimet vaan.    

Minun sukujuureni Perniön kirkonkylästä alkavat 1600 luvulta. Isäni sukujuuret alkavat Viron Maineliuksen maakunnasta ja tullut sieltä Kemiön Mainiemeen. Sieltä poika Johan Persson Mainelius on tullut kanttoriksi Perniöön, asuen kirkonmäellä 1680. Hän avioitui Perniön Ylikulmalta talon tyttären  Christina Gustafsdotterin kanssa 2.10.1693 . Kanttorina hän on ollut Perniössä 40-vuotta. Nimi on muuttunut Maneliukseksi ja lapsia heillä oli 10 joista yksi jatkoi kanttorina ja yksi apupappina Perniössä.    
Äitini sukujuuret alkavat Karunan Hintsholman kartanosta 1620 s. Erich Jacobsson (Holmberg, aatelinen) hänellä oli kolme poikaa, joista yksi, Michel, osti talon, Sauvon Rölaxin ja hänen 1661 s. Erich poikansa osti Perniön Haarlasta Buotilan talon Museon mäeltä.  Hänen poikansa 1706 s. Erich osti Sydänsaurusta Uushentton talon.

Näin ollen sukuni on ollut Perniössä yli 400 vuotta. Olen siis pesun kestävä perniöläinen, mutta Suomi on vasta 100 vuotta ollut itsenäinen valtio.
Muutimme siis tänne minun sukuni juurille. Siinä alussa välähti nimi, aatelinen.  
Meillä on radio päivisin auki. En ohjelmaa seurannut, mutta kuulin lopuksi mainittavan, että suomalaiset on lähes kaikki aatelisista lähtöisin. Minua alkoi mietityttää, mikä aatelinen oikein on. Otin 1100 luvun Kansallisgallerian ja aloin tutkia. Siellä kirjoitettiin, kuinka porvaristo ja papisto ovat oppineistoa ja kutsutaan sen takia aatelisiksi. Kuningas tai keisari voivat antaa sotilasupseereilleen urotyöstä aatelisen arvonimen ja vaikka kartanon    
Aloitin tämän kirjoitukseni siitä, kun lähdimme täältä kirkonkylästä ikäistämme seuraa hakemaan ja kun täällä on lähellä kaikki mitä vanhus tarvitsee.  Vähän tuttuja täällä liikkeellä näkee, ovat asunnoissaan ja raskas pakokaasuinen ilma täällä onkin hengitystä salpaavaa. Eläkeliiton kerhossa ja pelipaikalla kyllä on porukkaa.

Mutta onhan täällä kaksi Ystävän Kammaria kuukaudessa Seurakuntatalolla. Näitä järjestävät Punainen Risti ja seurakunta hyvällä ohjelmalla. Sinne Jalonen kuljettaa eläkeläisiä pitäjältä mistä vaan ja edullisesti, järjestäjät osallistuvat matkakustannuksiin.  Seurakuntatiedoissa näet päivämäärän. Valitettavasti osaanottajien vähäisyys lopettaa pian koko seurustelukammaritoiminnan      
Punainen Risti Perniössä tarvitsee uusia vapaaehtoisia työntekijöitä. Sillä on monenlaista tärkeää toimintaa. Esimerkiksi tulipalo on tuhonnut kaiken, mm. vaatteet, asunnon,y.m. Silloin Punaisesta Rististä on heti lähdetty hakemaan ihmisiä kirpputorille vaatteita hakemaan ja järjestetty tilapäinen majoitus.
Sitten on kirpputorin hoito, keräykset, veren luovutuksissa palvelu, laitoksissa lauluvierailut ja paljon muuta. Jos ei saada lisää työntekijöitä loppuu Perniöstä Punainen Risti. Sinä, joka olet liikuntakykyinen eläkeläinen, riennä apuun muutamaksi tunniksi.

Asiasta huolestunut
Aimo Vaari

Suomi on yksi maailman parhaista maista asua ja elää. Tasa-arvon kannalta suurimpia ongelmakohtia Suomessa ovat palkkaerot, sukupuolten eriytyneet alat ja ammatit, lähisuhdeväkivalta sekä miesten suuret hyvinvointierot. Tasa-arvon edistäminen yleisesti ja vastuu tasa-arvo-ohjelman tavoitteiden saavuttamisesta on valtioneuvostossa kaikkien ministereiden ja ministeriöiden tehtävä. Useilla päätöksillä on suoria ja epäsuoria vaikutuksia miesten ja naisten asemaan yhteiskunnassa.
Suomalaisista naisista 47 prosenttia on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen, kertoo tuore EU-tutkimus vuodelta 2014. Naisuhritutkimuksessa vuonna 2010 ilmeni joka viidennen suomalaisnaisen kokeneen puolison väkivaltaa tai uhkailua parisuhteen aikana. Tavallisimmin väkivalta on lievää fyysistä väkivaltaa ja väkivallalla uhkailua.  Naiset kokevat väkivaltaa miehiä useammin omassa kodissaan. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikissa ikäryhmissä ja kaikissa koulutustasoissa. Suomalaista naista väkivallalta ei siis suojaa ikä tai koulutus, vaikka nuoret pienituloiset naiset ovat tutkimusten mukaan suurin riskiryhmä väkivallalle.
Väkivallan seuraukset naisille ovat moninaiset. Mustelmat, ruhjeet ja haavat ovat näkyviä seurauksia fyysisestä väkivallasta. Henkiset seuraukset, joista yleisimpiä viha, pelko, masennus ja häpeä, ovat ulkopuolisille suhteellisen näkymättömiä. Henkiset vammat kuitenkin vaikuttavat vahvasti väkivaltaa kokeneiden naisten elämään.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pidetään rakenteellisena ongelmana, jonka juuret ovat sukupuolten välisessä epätasa-arvossa ja valtasuhteissa. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta sekä yksityisessä että julkisessa tilassa on ihmisoikeusloukkaus. Suomalaisessa yhteiskunnassa  on naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä edistettävä naisten itsemääräämisoikeutta ja voimaantumista, jotta häpeäntunne ja väkivaltaan alistuminen eivät estäisi avun hakemiseen ja vastaanottamiseen.
Väkivallan yleisyys ja seuraukset on tuotava entistä tarkemmin ja laajemmin yleiseen keskusteluun, jotta väkivallan ehkäisy ja avun saamisen mahdollisuus tehostuvat.  Väkivaltatilanteet tulevat usein nopeasti ja silloin avun hakeminen ja saaminen on oltava helposti ja nopeasti saatavilla. Näissä tilanteissa on siis oltava tiedossa mistä apua saa ja minne mennä.
Suomi on allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Sopimuksen asettamat velvoitteet on toteutettava kunnolla ja erityisesti väkivallan uhrien palveluihin on panostettava nykyistä enemmän.
Käytännössä  tämä tarkoittaa riittävän rahoituksen ja toimintamahdollisuuden osoittamisen matalan kynnyksen palveluille, turvakodeille ja valtakunnalliselle 24/7 puhelinpalvelulle. Sovittelun käyttöä lähisuhdeväkivaltarikosten ratkaisukeinona on tarkkaan harkittava.  
Myös lähisuhdeväkivalta  on huomioitava määrättäessä lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista.
Lisäksi väkivallan vastaisen työn yhteensovittamiseksi on perustettava tehokas koordinaatioelin.


Elina Suonio-Peltosalo
Kokoomuksen
Naisten Liiton
varapuheenjohtaja

Varsinais –Suomen
kokoomusnaisten
piirihallituksen jäsen


Pirjo Valtonen
V-S Kokoomusnaisten piirihalituksen jäsen
Turun Kansallisseuran naisten hallituksen jäsen

(painetusta lehdestä puuttui Pirjo Valtosen nimi)

  

Kun aloitin kansakoulun 1950-luvun lopulla, ei koulukuljetuksista ollut tietoakaan.  Matkanteko oli siihen aikaan turvallista: ei olleet uhkana metsän pedot, sudet tai karhut. Niitä ei lounaisessa Suomessa kukaan ollut lähes vuosisataan tavannut. Mutta nyt aika on toinen: kuinka moni äiti tai isä pistäisi pienen koululaisen aamupimeällä yksin jalkaisin tai suksilla kouluun muutaman kilometrin pituiselle matkalle? Kun susilaumoja liikkuu alueella, uhka on olemassa vaikka se ei välitöntä hengenvaaraa tarkoitakaan.
Mistä sitten johtuu nykyisen susikannan ilmestyminen alueelle? Tuskinpa sudet ovat tulleet junalla Vainikkalan raja-asemalta. Väitän vahvasti, että Homo Sapiens -lajiin kuuluvat hieman kehittyneemmät pedot ovat ne tänne tuoneet, ja seuraavassa perusteita:
1. Suomen eläinpuistoissa on susia pidetty puistojen perustamisista lähtien ja tällä hetkellä niissä on vain muutamia susia, vaikka sudet lisääntyvät saaden pentueita vuosittain. Koska eläinpuistojen tilat ovat rajalliset, eikä susia lopeteta, paitsi sairaat yksilöt, niin johonkin ne on rahdattava. Salon seudulla nähtiin muutamia vuosia sitten metsäteillä tunnistamattomia pakettiautoja. Voidaan arvella, että susipareja rahdattiin alueen metsiin.
2. Kun Salon alueella on lupamääräysten puitteissa ammuttu susi, niin saamani tiedon mukaan pyydettiin dna-näyte eläinpuistosusista, jotta olisi voitu määritellä ammutun suden perimää. Kun pyyntöön ei oltu suostuttu, heräsi epäily, että asioita halutaan salata.
3. On ihmetelty sitä, miksi sudet tulevat ihmisten ilmoille ja aivan pihapiiriin, vaikka saalistettavaa löytyy metsistä yllinkyllin. Asia on harvinaisen selvä: sudet ovat oppineet siihen, että ihminen tuo niille ruokaa. Niinpä sudet tuovat myös pentunsa ravinnon hakuun ihmisten lähelle ja kun valmista ravintoa ei löydykään, pedot käyvät lampaiden ja koirien kimppuun. Tänne tuodut sudet ovat tottuneet ihmisiin.
4. Pantasudet: missä ja miten sudet pannoitetaan? Ei ole kovin uskottavaa, että joku juoksisi ne metsässä kiinni ja laittaisi pannan kaulaan. Jos niitä olisi luonnon helmassa pannoitettu, niin varmasti asiasta olisi julkaistu kuvallisia artikkeleita.
Uskottavampaa on, että sudet pannoitetaan niiden ollessa tarhatuissa olosuhteissa ja helposti nukutettavissa. Joku on tosin ollut sitä mieltä, että nukutuspiikki ammuttaisiin helikopterista, mutta tällaiseen uutisointiinkaan en ole törmännyt.
Onko susista mitään hyötyä? Puoltavana asiana joku voisi ajatella riistakannan harvenemisen ja siten hirvi- ja peurakolarien vähenemisen. Samaan päästään metsästystä tehostamalla. Haittoja voidaan  listata useita: kotieläinvahingot, ihmisille aiheutuvat pelot, metsästykselle aiheutuvat haitat ja arvokkaiden metsästyskoirien menetys. Maaseudun Tulevaisuuden mukaan yksi susi aiheuttaa noin1.500 euron vuosittaisen kustannuksen.
Lisäksi tulevat erilaiset suojaamistoimenpiteet; mm. kotieläinten suojaaminen aitoja rakentamalla on melko työlästä ja kallista.
Järkevää olisi tulevaisuudessa suden metsästyksen järjestäminen sillä tavoin, että riistanhoitopiirit määrittelisivät itsenäisesti metsästyksen tarpeen ja ajankohdat. Tällöin alueellisilla metsästysseuroilla olisi asiassa vaikutusmahdollisuus.
Sudet pysyvät melko tiiviisti tietyllä alueella niin kauan kun ravintoa on saatavilla. Erinomaisen selvää on se, että susia on metsästettävä: sudet on saatava pelkäämään ihmisiä ja estettävä niiden liiallinen lisääntyminen.
Susi on EU:n mukaan erittäin uhanalainen laji. Vaikka Suomessa metsästettäisiin susia huomattavasti nykyistä enemmän, niin itärajan tuntumassa oleva susikanta täydentyy koko ajan.
Mitään uhkaa suden häviämisestä ei varmasti tulisi olemaan, vaikka metsästystä lisättäisiinkin. Brysselissä on kovin helppo määritellä mitä petoja ja kuinka paljon niitä pitää olla Suomessa. Susifanit voivat yhtyä näihin päätöksiin, kun ei koskaan tarvitse kohdata niitä ongelmia, joita petojen lisääntyminen tuo maaseudulle.
Luontoaktivistit ajavat jopa susimäärän moninkertaistamista Etelä- ja Länsi-Suomeen; kuinkahan moni heistä päästäisi taaperonsa yksin metsäiselle tielle jos susia alkaa liikkua vielä nykyistä enemmän ihmisasumusten liepeillä?

Aimo Laanti


Ranuan eläinpuisto vastaa

Ranuan eläinpuistossa on susia pidetty perustamisvuodesta 1983 lähtien. Jokainen susi on yksilöllisesti merkitty kansainväliseen eläinkortistoon. Jokaisen suden poistamiset on myös merkitty kortistoon, joten ne voidaan sieltä milloin tahansa tarkistaa. Sudet lisääntyvät tarhoissa hyvin, mutta esimerkiksi Ranualla ei lainkaan vuoden 2010 jälkeen, jolloin syntyneet pennut kuolivat kaikki ja emo jouduttiin sairastuneena lopettamaan. Sairaana lopetetut ja kuolleet eläimet lähetetään kuolinsyytutkimuksiin EVIRA:an. Eläintarhoissa voidaan kannanhoidollisista syistä joutua lopettamaan myös terveitä yksilöitä. Niiden raadot menevät tieteelliseen tutkimuskäyttöön tai havaintoaineistoksi museoille.
Ranuan eläinpuiston susista on otettu DNA-näytteet Oulun yliopiston toimesta ja eläinpuisto on jo vuosia sitten antanut oman lupansa näiden näytteiden käyttämiseen. Ainakaan minulle ei ole viimeaikoina uutta pyyntöä tullut, joten ihmetyttää keneltä saatu tieto luvan epäämisestä on peräisin.
Pannoittamiseen liittyvissä kysymyksissä lienee parasta olla yhteydessä niitä toteuttavaan tahoon (RKTL nyk. LUKE) ennemminkin, niin ei tarvitsisi arvella lehtien palstoilla? Suurpetojen (ml. ahma) siirroista taas voi jokainen lukea Metsähallituksen Suurpedot.fi -sivustolta.
Eläintarhaeläinten siirtoja säädellään viranomaisten toimesta. Jos eläintarha haluaisi vapauttaa kasvattamansa eläimen luontoon, tulisi sen hakea siihen lupa viranomaisilta. Tällaisia lupia ei ole haettu, eikä niitä varmasti myönnettäisi. Näin ollen Aimo Laanti syyttää eläintarhoja lainvastaisesta, jopa rikollisesta toiminnasta ilman muita perusteita kuin ”arvelut”.  

Mari Heikkilä
Intendentti
Ranuan eläinpuisto

 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20