Mielipide

Kansalaisaloitteessa työeläkeindeksin muuttamiseksi täydeksi ansioindeksiksi esitetään, että eläkkeet noudattaisivat kokonaan palkkojen kehitystä. Pitkään puhuttanut asia tulee käsitellä eduskunnassa nyt perusteellisesti ja selvittää mahdollisuudet sen toteuttamiseksi. Tulee silti muistaa, että aloite koskee vain työeläkkeitä eikä paranna kansaneläkettä tai takuueläkettä saavien tilannetta.
Kaikki sukupolvet saavat eläkettä maksujaan enemmän. 1940-luvulla syntyneet saavat elinaikanaan työeläkettä noin viisinkertaisesti maksuihinsa nähden, 1990-luvulla syntyneet kaksinkertaisen määrän. Työeläkemaksujen osuus oli 1970-luvulla noin 5 % palkasta, kun ne tänä päivänä ovat lähes 25 %. Työikäisiä oli 1960-luvulla kahdeksankertainen määrä eläkeikäisten määrään nähden, kun tänä päivänä työikäisiä on enää kolminkertainen määrä, tulevaisuudessa alle kaksi. Meidän lapsillamme ja heidän lapsillaan siis eläkevastuita riittää. On tärkeää, että eläkerahastot ovat silloin varmasti riittävät.
Aloitetta perustellaan sillä, että eläkerahastot olisivat ylirahastoineet tuleviin eläkevastuisiin nähden. Eläketurvakeskuksen ennusteet ovat viime vuosina perustuneet 3,5 % tuottoon, mutta rahastot ovat usein tuottaneet enemmän, vuonna 2015 peräti 5,2 %. Eläkerahastojen tuottojen taivaalla on kuitenkin tummia pilviä. Taloustieteilijät ennustavat, että matalien sijoitustuottojen aikakausi muuttuu pysyväksi. Eläkerahastot eivät ehkä kasvakaan odotetusti.
Rahastoja ei voi käyttää harkitsemattomasti, jottei käy niin, etteivät ne riitäkään eläkevastuisiin, vaan tulevia eläkkeitä joudutaan leikkaamaan tai eläkemaksuja reippaasti nostamaan. Rahastojen kasvua tulee seurata ja päätöksiä tehdä sen mukaan. Meidän tulee toimia oikeudenmukaisesti sekä nykyisten että tulevien eläkkeensaajien kannalta, jos rahastot tuottavatkin arvioitua enemmän. Muutetaanko eläkeindeksiä palkkapainotteisempaan suuntaan vai lasketaanko eläkemaksuja?
Eläkeläisköyhyys ja pienituloisuus ovat todellisia ongelmia, joihin on löydettävä ratkaisut. SDP haluaa laatia toimenpideohjelman eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi. Siinä tulee selvittää vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen kehittämiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen sekä lääkekorvausten vaikutus. Hallituksen olisi syytä aloittaa ohjelman laatiminen heti ja perua ikäihmisten toimeentuloa heikentävät päätöksensä. Jokainen ikäihminen on ansainnut säällisen toimeentulon, jossa raha riittää hyvin sekä ruokaan että lääkkeisiin.
Eeva-Johanna Eloranta
kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, sd

Salon kaupungin vanhusten hoitopaikkojen mitoitus tuntuu olevan aina väärin julkisuuden puheenvuoroista ja keskusteluista päätellen. Hoivapaikkaa ei niiden mukaan ole saatu tarpeeseen nähden riittävän nopeasti siitä riippumatta, että keskimääräiset hoivaan pääsyn odotusajat ovat kohtuullisia taloudellisten voimavarojemme puitteissa. Odotusaikoja seurataan jatkuvasti ja tiedot ovat julkisia.
Yksittäisiä ja sinänsä valitettavia tilanteita hoivaan pääsyssä on tapahtunut ja tapahtunee tulevaisuudessakin. Ennakoivia työtapoja kehitetään jatkuvasti ja jo sattuneisiin tapauksiin  puututaan niin nopeasti kuin mahdollista.
Ympärivuorokautista hoitoa tarjoavia kaupungin tai myöskään tulevan sote-alueen paikkoja ei voida lisätä samalla tavalla kuin takavuosina. Siihen eivät Salon eivätkä sote-alueenkaan rahat yksinkertaisesti riitä varsinkaan kun suuret ikäluokat ovat yhä enemmän tulossa palvelujen suurkuluttajavaiheeseen. Painopiste on edelleen siirtymässä kotona asumisen edistämiseen ja uusiin asumismuotoihin, joita ikääntyvät myös pitävät toivottuina.
Kaupungin omissa hoitoyksiköissä ympärivuorokautisen hoidon bruttokustannus on keskimäärin 150 euroa vuorokaudelta. Asiakasmaksuilla saadaan osa kustannuksista katetuksi. Kaupungin vuorokautinen nettokustannus vaihtelee 100 – 110 euron välillä hoivamuodosta riippuen.
Kotihoidosta kaupungille koituva nettokustannus on keskimäärin 65 euroa tunnilta. Haja-asutusalueella kotihoidon asiakakäynnin kustannukset ovat kaupungille merkittävästi suuremmat kuin ydinkeskustassa ja tilanteissa, joissa vanhusten asuminen on sijoittunut lyhyiden välimatkojen päähän.
Vanhushoiva on työvoimavaltaista ja palkkakustannukset ovat yli 70 % kokonaismenoista, ja tulevat hoitajamitoituksia koskevien päätösten myötä lisääntymään. Ateriat, lääkkeet, tekstiilit, puhtaanapito, hallinto vievät seuraavan valtaosan. Kiinteistöjen laina- ja ylläpitokustannukset ovat kokonaisuudesta 10 – 15 %.
Hoivapaikkoja saati hoivayksikköjä ei voida kustannussyistä pitää tyhjillään odottamassa asiakkaita. Henkilökunnan mitoitus on säädeltyä ja työvuorojen järjestelyjen oltava tarkoituksenmukaista. Asiakaspaikkoja vapautuu joskus vaihtelevasti ja akuutteja sijoittamistarpeita varten on kaupungin omien asiakaspaikkojen ohella joustavasti käytetty yksityisten hoivayrittäjien palveluita.
Luonnollisesti on huolehdittava siitä, että hoivapaikkaa perustellusti tarvitsevat sellaisen saavat. Varakkaammat kykenevät hankkimaan yksityisiä palveluja, mutta voidaksemme taata palveluja  varallisuustasosta riippumatta kaikille kuntalaisille meidän on aktiivisti hillittävä kustannustason nousuvauhtia. Paras keino on edistää kotona asumisen edellytyksiä ja tukea omaishoitoa moninaisin tavoin.
Avainasemassa on vapaaehtoistyön ja vertaistuen organisointi paikallisella tasolla kolmannen sektorin ja viranomaistahojen yhteistyönä.

Heikki Liede
Sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen
Kaupunginvaltuutettu (Kok)
Särkisalo

Kerron 40-luvulla syntyneen nuoren miehen työhöntutustumiselämästä. Se eroaa vähän siitä mikä on nykykäytäntö. Siihen ei tarvittu mitään nykyisiä yhteiskunnan valtavia byrokraattisia organisaatioita.
Mitään vuosilukuja en muista. Ikävä kyllä mitään päiväkirjoja ei tullut pidettyä, sitä vain elettiin.

Muistaakseni ensimmäisiä kesätyöpaikkojani oli olla liikenteen ohjaajana Salon ykköstien rakennusvaiheessa.Oli jännittävää kun radiopuhelimilla pidettiin yhteyttä tieosuuden toiseen päähän. Se oli olevinaan vastullista ja tärkeää työtä. Sitä en muista miten siihen ajauduin. Luultavasti menin vain kysymään. Olin silloin kai siinä 15–16.

Seuraava kesätyö oli kai nykyisen Vaskiontien linjaus. Oli se komiaa olla siinä vanhempian jätkien joukossa. Taisi siellä joku nainenkin olla.
Tukikohtana meillä oli joku vanha kiinteistö Vaskiontien varressa.
Se jäi mieleen, että jollakin ruokatunnilla nostettiin painoja. Mulla kerran painot putosivat ja tangon toinen pää osui lievästi naamaan. Tuli vain pieniä naarmuja pärstään. Pahemminkin olisi voinut käydä. Siitä lähtien olen vähän aristellut painonnostotankoja.

Sitten ajauduin Turun Puhelinpiirin Piirikonttorin hommiin. En taaskaan muista miten. Luultavasti näin sopivan henkilön sopivassa paikassa ja menin kysymään kun aina olen ollut tollaista hiljaista sorttia. Siellä olin useampana kesänä ja armeijan jälkeen vielä koko vuoden.
Mentiin ympäri Varsinais-Suomea, Turunmaata, Paraista, Nauvoa, Korppoota, Turun ja Ahvenanmaan saaristoa. Voiko nuorelle miehelle parempaa hommaa olla. Korjattiin kaapelivikoja vaikka keskellä maantietä. Kaapeli saattoi olla kahden metrin syvyydessä. Se kaivattiin esille lapiolla, kangella ja lekalla. Mitään kaivinkoneita ei silloin käytetty.
Turun ja Ahvenanmaan saaristossa maalattiin ja kunnostetiin kaapelilinjatauluja. Käärmeitä siellä riitti. Nostettiin Itämerestä sodanaikaista kaapelia ja laskettiin sitä saarien väliin ja rakennettiin päätteet rantaan.

Ahvenanmaalla kartoitettiin Ruotsi-Suomi kaapelia. Tuli talsittua Ahvenanmaan halki muutama kerta. Työkaverit olivat n 25 vuotta vanhempia. Hyvin sopeuduin heidän joukkoonsa. Ylitöitä oli paljon ja päivärahat juoksivat ja palkkaakin sai kohtuullisesti.
Tällaista työhön perehtymistä oli siihen aikaan. Tämän kerron siksi, että nykyisin on paljon noiden kukkahattusetien ja tätien keksimiä työpajoja missä leikitään työntekoa.
Onneksi itse sain perehtyä elämään ja työntekoon vähän toisella tavalla.

Kalevi Satopää

Kun minun naapuristostani kaikki ikäkaverit poistuivat, niin mieleeni tuli muuttaa kirkonkylään jossa niitä vanhuksia vielä on.

Ja olihan niitä paljon, jotka olivat elämäni aikana tutuiksi tulleet. Myös puolisoni Irja, joka on Kiskossa syntynyt, kävi oppikoulun täällä Perniön Kirkonkylässä ja  tuli siten tuntemaan kylän. On hän minun kanssani Perniössä asunut jo yli 60 vuotta, joten paljon meillä on täällä tuttuja ja uusia on tullut. Olemme molemmat olleet myös paljon seuraelämässä mukana joten tuttuja on tullut, kun muistaisi nimet vaan.    

Minun sukujuureni Perniön kirkonkylästä alkavat 1600 luvulta. Isäni sukujuuret alkavat Viron Maineliuksen maakunnasta ja tullut sieltä Kemiön Mainiemeen. Sieltä poika Johan Persson Mainelius on tullut kanttoriksi Perniöön, asuen kirkonmäellä 1680. Hän avioitui Perniön Ylikulmalta talon tyttären  Christina Gustafsdotterin kanssa 2.10.1693 . Kanttorina hän on ollut Perniössä 40-vuotta. Nimi on muuttunut Maneliukseksi ja lapsia heillä oli 10 joista yksi jatkoi kanttorina ja yksi apupappina Perniössä.    
Äitini sukujuuret alkavat Karunan Hintsholman kartanosta 1620 s. Erich Jacobsson (Holmberg, aatelinen) hänellä oli kolme poikaa, joista yksi, Michel, osti talon, Sauvon Rölaxin ja hänen 1661 s. Erich poikansa osti Perniön Haarlasta Buotilan talon Museon mäeltä.  Hänen poikansa 1706 s. Erich osti Sydänsaurusta Uushentton talon.

Näin ollen sukuni on ollut Perniössä yli 400 vuotta. Olen siis pesun kestävä perniöläinen, mutta Suomi on vasta 100 vuotta ollut itsenäinen valtio.
Muutimme siis tänne minun sukuni juurille. Siinä alussa välähti nimi, aatelinen.  
Meillä on radio päivisin auki. En ohjelmaa seurannut, mutta kuulin lopuksi mainittavan, että suomalaiset on lähes kaikki aatelisista lähtöisin. Minua alkoi mietityttää, mikä aatelinen oikein on. Otin 1100 luvun Kansallisgallerian ja aloin tutkia. Siellä kirjoitettiin, kuinka porvaristo ja papisto ovat oppineistoa ja kutsutaan sen takia aatelisiksi. Kuningas tai keisari voivat antaa sotilasupseereilleen urotyöstä aatelisen arvonimen ja vaikka kartanon    
Aloitin tämän kirjoitukseni siitä, kun lähdimme täältä kirkonkylästä ikäistämme seuraa hakemaan ja kun täällä on lähellä kaikki mitä vanhus tarvitsee.  Vähän tuttuja täällä liikkeellä näkee, ovat asunnoissaan ja raskas pakokaasuinen ilma täällä onkin hengitystä salpaavaa. Eläkeliiton kerhossa ja pelipaikalla kyllä on porukkaa.

Mutta onhan täällä kaksi Ystävän Kammaria kuukaudessa Seurakuntatalolla. Näitä järjestävät Punainen Risti ja seurakunta hyvällä ohjelmalla. Sinne Jalonen kuljettaa eläkeläisiä pitäjältä mistä vaan ja edullisesti, järjestäjät osallistuvat matkakustannuksiin.  Seurakuntatiedoissa näet päivämäärän. Valitettavasti osaanottajien vähäisyys lopettaa pian koko seurustelukammaritoiminnan      
Punainen Risti Perniössä tarvitsee uusia vapaaehtoisia työntekijöitä. Sillä on monenlaista tärkeää toimintaa. Esimerkiksi tulipalo on tuhonnut kaiken, mm. vaatteet, asunnon,y.m. Silloin Punaisesta Rististä on heti lähdetty hakemaan ihmisiä kirpputorille vaatteita hakemaan ja järjestetty tilapäinen majoitus.
Sitten on kirpputorin hoito, keräykset, veren luovutuksissa palvelu, laitoksissa lauluvierailut ja paljon muuta. Jos ei saada lisää työntekijöitä loppuu Perniöstä Punainen Risti. Sinä, joka olet liikuntakykyinen eläkeläinen, riennä apuun muutamaksi tunniksi.

Asiasta huolestunut
Aimo Vaari

Suomi on yksi maailman parhaista maista asua ja elää. Tasa-arvon kannalta suurimpia ongelmakohtia Suomessa ovat palkkaerot, sukupuolten eriytyneet alat ja ammatit, lähisuhdeväkivalta sekä miesten suuret hyvinvointierot. Tasa-arvon edistäminen yleisesti ja vastuu tasa-arvo-ohjelman tavoitteiden saavuttamisesta on valtioneuvostossa kaikkien ministereiden ja ministeriöiden tehtävä. Useilla päätöksillä on suoria ja epäsuoria vaikutuksia miesten ja naisten asemaan yhteiskunnassa.
Suomalaisista naisista 47 prosenttia on kokenut fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa 15 ikävuoden jälkeen, kertoo tuore EU-tutkimus vuodelta 2014. Naisuhritutkimuksessa vuonna 2010 ilmeni joka viidennen suomalaisnaisen kokeneen puolison väkivaltaa tai uhkailua parisuhteen aikana. Tavallisimmin väkivalta on lievää fyysistä väkivaltaa ja väkivallalla uhkailua.  Naiset kokevat väkivaltaa miehiä useammin omassa kodissaan. Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa esiintyy kaikissa ikäryhmissä ja kaikissa koulutustasoissa. Suomalaista naista väkivallalta ei siis suojaa ikä tai koulutus, vaikka nuoret pienituloiset naiset ovat tutkimusten mukaan suurin riskiryhmä väkivallalle.
Väkivallan seuraukset naisille ovat moninaiset. Mustelmat, ruhjeet ja haavat ovat näkyviä seurauksia fyysisestä väkivallasta. Henkiset seuraukset, joista yleisimpiä viha, pelko, masennus ja häpeä, ovat ulkopuolisille suhteellisen näkymättömiä. Henkiset vammat kuitenkin vaikuttavat vahvasti väkivaltaa kokeneiden naisten elämään.
Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa pidetään rakenteellisena ongelmana, jonka juuret ovat sukupuolten välisessä epätasa-arvossa ja valtasuhteissa. Naisiin ja tyttöihin kohdistuva väkivalta sekä yksityisessä että julkisessa tilassa on ihmisoikeusloukkaus. Suomalaisessa yhteiskunnassa  on naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisessa työssä edistettävä naisten itsemääräämisoikeutta ja voimaantumista, jotta häpeäntunne ja väkivaltaan alistuminen eivät estäisi avun hakemiseen ja vastaanottamiseen.
Väkivallan yleisyys ja seuraukset on tuotava entistä tarkemmin ja laajemmin yleiseen keskusteluun, jotta väkivallan ehkäisy ja avun saamisen mahdollisuus tehostuvat.  Väkivaltatilanteet tulevat usein nopeasti ja silloin avun hakeminen ja saaminen on oltava helposti ja nopeasti saatavilla. Näissä tilanteissa on siis oltava tiedossa mistä apua saa ja minne mennä.
Suomi on allekirjoittanut Euroopan neuvoston yleissopimuksen naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Sopimuksen asettamat velvoitteet on toteutettava kunnolla ja erityisesti väkivallan uhrien palveluihin on panostettava nykyistä enemmän.
Käytännössä  tämä tarkoittaa riittävän rahoituksen ja toimintamahdollisuuden osoittamisen matalan kynnyksen palveluille, turvakodeille ja valtakunnalliselle 24/7 puhelinpalvelulle. Sovittelun käyttöä lähisuhdeväkivaltarikosten ratkaisukeinona on tarkkaan harkittava.  
Myös lähisuhdeväkivalta  on huomioitava määrättäessä lasten huoltajuudesta ja tapaamisoikeuksista.
Lisäksi väkivallan vastaisen työn yhteensovittamiseksi on perustettava tehokas koordinaatioelin.


Elina Suonio-Peltosalo
Kokoomuksen
Naisten Liiton
varapuheenjohtaja

Varsinais –Suomen
kokoomusnaisten
piirihallituksen jäsen


Pirjo Valtonen
V-S Kokoomusnaisten piirihalituksen jäsen
Turun Kansallisseuran naisten hallituksen jäsen

(painetusta lehdestä puuttui Pirjo Valtosen nimi)

  

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20