Mielipide

Aku Poutanen kommentoi viime lehdessä osuvasti Pettuun  vakituiseksi asukkaaksi muuttamisen vaikeutta.
Saaressa asumisessa ei ole mitään uutta. Petussa on asuttu paljon ennen kuin nämä päättäjät olivat syntyneet.
Kun puhutaan Vihersalosta, se ei kai tarkoita, että kaikkien pitäisi asua parinsadan metrin päässä rautatieasemalta.
Ja jos joku Pettuun haluaa muuttaa, hän ihan varmasti tietää, ettei kunnallistekniikka tule sinne perässä, vaan itse pitää kaikki hoitaa.
Hälytysajoneuvotkin pääsevät sinne, ainakin  melkein joka mökin pihalla on auto.
Kaupungilta on unohtunut myös se, mikä muistettiin vanhassa Särkisalossa. Uusi asukas voi tulla myös oman kunnan ulkopuolelta ja tuoda verotuloja.


Särkisalolainen

Harvoin tämän lehden mielipidekirjoittaja saa palautetta, siitä kiitos Sirpa Virtanen.
Olen kanssasi samaa mieltä, että jokainen ihminen kirjoittaa omaa historiaansa.
Omat tietoni, joita peräsit, perustuvat yliopisto-opiskeluun, kirjallisuuteen, 30-vuotiseen uraan historianopettajana, sotaveteraanien haastatteluihin ja jopa keskusteluun venäläisen propagandajohtajan kanssa. Lisäksi olen jonkin verran perehtynyt virolaisten näkemyksiin neuvostoajasta.
Renvallin kirjoittaman historian filosofian mukaan jokainen aikakausi kirjoittaa omaa historiaansa, vaikka käytettävissä olevat lähteet ovat samat.
Viittasit vastineessasi vapaussota, kansalaissota ja sisällissota tapahtumiin, mutta ohitit ne toteamalla, että ”mitä sellaisen vatvominen olisi hyödyttänyt.”
Olen kanssasi eri mieltä. Suomen kansa ei ole vieläkään toipunut tuon sodan traumoista ja on suoranainen ihme, että kansa yhdistyi talvisodan syttyessä.
Vielä tänä päivänä Suomessa on Vapaussotasäätiö, joka vaalii sodan muistoa omasta lähtökohdastaan. Työväentalojen kynnykset ovat elelleenkin muutamille ihmisille liian korkeat perhejuhlien pitopaikoiksi. Vastaavasti punaliput liehuvat sisällissodan uhrien joukkohaudoilla. Aika hautaa haavansa, mutta kauanko se kestää?
Kysyit tietoa suomalais-venäläisen komission vaikutuksesta maamme historian oppikirjojen sisältöön. Oma tietolähteeni on oppikirjan kustantaja 1990-luvulta.
Asiaa voisi tutkia tarkemminkin, mutta perehtyminen 1980- luvun historian oppiki              rjoihin valaisee kyllä asiaa. Venäjän sisällissodan syylliset ovat valkokenraaleja, jotka uhkasivat neuvostovaltiota. Leninin tai Stalinin hirmutöistä ei mainittu sanallakaan. Virolaisissa aapisissa setä Lenin oli lapsen lohduttaja, vuoden tärkein juhla oli vappumarssi ja työn sankareita arvostettiin.
Historian opettajat uskoakseni  pystyivät tuolloinkin kertomaan talvisodan syttymisen syistä kukin omalla tyylillään.
Vaaran vuodet sodan jälkeen olivat sotiemme veteraaneille vaikeaa aikaa. He olivat aikoinaan pelastaneet Suomen itsenäisyyden ja nyt heitä vainottiin sotasyyllisinä. Varsin moni vaikeni kokemuksistaan, jotka tulivat öisin unessa mieleen.
”Suomen tie on Tsekkoslovakian tie”, julisti Hertta Kuusinen aikoinaan. Onneksi Suomen kansa torjui tuon vaihtoehdon vuoden 1948 vaaleissa.
Eniten ihmettelin vastineessasi sitä, että et ole ymmärtänyt Mihail Gorbatsovin tuomaa muutosta. Hänen ansiostaan Suomi saattoi irtaantua YYA-sopimuksesta. Tämä tosin tapahtui vasta Neuvostoliiton kaaduttua, mutta se mahdollisti Suomen liittymisen Euroopan Unioniin. Kantasi EU:n suhteen on minulle tuttu jo vuosien takaa, mutta kysynpä vain, mitkä olivat tuolloin vaihtoehtoja? Tuolloin esitettiin Venäjän kaupan lisäämistä, mutta Neuvostoliitto oli juuri hajonnut ja sillä ei ollut rahaa. Suomen ulkomaankaupan markkinat olivat lännessä.
Mauno Koivistoa lainaten, voisin todeta, että Suomen on syytä olla siellä, missä asioista päätetään. Suomen markka aikoinaan oli kuin lastu maailman rahamarkkinoilla.
Mitä tulee Brysselin byrokratiaan ja Suomen lautaskiistaan olen kanssasi samaa mieltä. Liian paljon turhia virkamiehiä löytyy EU:sta, Suomesta ja Salon kaupungista. Olen esittänyt ajatuksen siitä, että jos joku pystyisi muuttamaan tämän vuosisataisen hallintokulttuurin, hän olisi Nobellin palkinnon arvoinen.
Lottien ja sotaveteraanien esiinmarssi omien kokemuksieni mukaan tapahtui muistaakseni vuonna 1985, jolloin veteraanit tulivat kouluille ja julkisiin tilaisuuksiin kertomaan sodasta. Vastaavasti oppilaat ensimmäisen kerran esitelmissään ja tutkielmissaan kertoivat koskettavasti sodan ajan ihmiskohtaloista. On valitettavaa, että ymmärsit minut väärin kirjoittaessani sotaveteraaneista.
Tiedän järjestöjen toimintahistorian ja olen itsekin mukana tässä toiminnassa.
Kansakunta ei ole mielestäni  sodan jälkeen tietyistä ulkopoliittisista syistä johtuen arvostanut riittävästi sotiemme veteraaneja. Tämän päivän Suomi tukee heitä, mutta onko tuki riittävää.
Historian opettajani ja myöhemmin kollegani,  opetusneuvos Osmo Viitanen eräässä puheessaan totesi, että Suomen kansa tarvitsee uuden talvisodan. Hän varmaan tarkoitti sitä, että suomalaiset löytäisivät kansallisen yhtenäisyyden, kuten tapahtui Neuvostoliiton hyökätessä Suomeen.
Tämän ajan lama ei ole meille vielä mitään opettanut. Politiikassa velloo oikeistovirtaus, pääministeri on kaikesta huolimatta vallassa ja työttömyys ja köyhyys kasvaa maassamme. Kiitos kuitenkin kommenteistasi Sirpa Virtanen.


Antti Allén

Petun saaren vakituinen asukas Heikki Liede on huolissaan jätteiden kuljetuksen  muuttumisesta sopimusperusteiseksi. Muutos järjestelmässä tapahtuu, mutta mitään muutosta käytännön tasolla ei tarvitse tapahtua. Kiinteistönomistajien yhteistoiminta mahdollistaa jatkossakin kaiken sen palvelun, mistä nytkin nautitaan.
Otetaan esimerkkinä Petun saari. Saaren yksi ja yhteinen jätepiste on hyvällä paikalla lähellä lossirantaa, jota kautta kaikki kulkevat. Jatkossakin voidaan ja mielestäni tulee sopia, että saarella on yksi yhteinen jätepiste entisellä paikallaan. Jätepisteen hoidosta saaren kiinteistönomistajat sopivat yhteisesti jonkin jätehuoltoyrittäjän kanssa. Lasku tulee kuten nytkin, mutta ei Rouskikselta vaan yrittäjältä. Tällaisessa yhteisessä sopimisessa toimijana voi hyvin olla Petun yksityistien tiekunta, johon kaikki kiinteistönomistajat kuuluvat. Lisätyöstä tiekunnalle tulevat kustannukset tulee jakaa tasan kaikkien osakkaiden, kiinteistönomistajien kesken.
Petun saaren jätteiden kuljetukseen ja keräilyyn ei tarvitse tuoda mitään uutta, eikä varsinkaan saarta kiertäviä jäteautoja. Mutta jätepisteen kehittämistä siten, että sieltä löytyy useammalle eri jätejakeelle oma astia, voidaan varmaan pohtia. Nythän kaikki jätteet menevät samaan purkkiin ja sitten jätepenkkaan Korvenmäellä. Se ei ole paras ratkaisu.
Sopimusperusteiseen jätteenkuljetusjärjestelmään kuuluu myös, kuten nykyiseenkin järjestelmään, että kaikki kiinteistöt joutuvat tekemään sopimuksen jätteen kuljettamisesta. Vapaamatkustajia ei voi olla, eikä mökkiläinenkään vapaudu maksuista jätteiden kotiin kuljettamisella. Asian valvonta kuuluu kaupungin viranomaisille.
Muutos tuo aina pelkoja, mutta muutos antaa myös mahdollisuuksia kehitykseen.

Esko E Rannikko
Petun kesäasukas, joka pyrkii vakituiseksi asukkaaksi


Jokainen aikakausi kirjoittaa omaa historiaansa, ja joskus tuntuu siltä, että jokainen ihminenkin kirjoittaa omaa historiaansa. Siihen toteamukseen päädyin lukiessani Perniönseudun Lehden yleisönosaston kirjoitusta ”Talvisota kansakunnan historiassa”.
Kirjoja ja kirjatietoa arvostavana olen säilyttänyt koulukirjojani tähän päivään saakka, ja vaikken 60-luvun kouluopetuksesta mitään varmaa muistakaan, niin kirjat puhuvat puolestaan. En 50-luvun opetuksesta tiedä, siihen aikaan olin liian nuori koululainen, mutta 60-luvulla lukioaikanani omissa historiankirjoissani sortovuodet, Suomen irtautuminen Venäjästä ja vähittäinen itsenäistyminen on varsin tarkkaan alleviivattua tekstiä. Salme Vehvilän Suomen historia -kirjassa on jopa oma jaksonsa nimellä ”Vapaussota – kansalaissota”. Sitä jaksoa en ole alleviivannut, ilmeisesti se kohta on tunneillakin hypätty yli – onneksi! Mitä sellaisen vatvominen olisi hyödyttänyt? Talvisota ja jatkosota ovat nekin saaneet kirjassa laajan käsittelyn, ja myös alleviivaukset, joten oppitunneillakin niitä on varmaan tarkasti selvitelty. Mitä asiasta silloin opin, en tiedä, mutta tuskin sota-ajalla ”mässäily” tuo rauhaa tai lisää kansojen välistä ymmärrystä.
Mistä on peräisin tieto, että tuon ajan historiankirjojen sisältö hyväksyttiin suomalais-venäläisessä komissiossa, en tiedä, mutta minun kirjoissani kyllä lukee: Kouluhallituksen hyväksymä elokuun 17. päivänä 1960, ja lisäksi, Norden-yhdistyksen historialautakuntien tarkastama. Kaiken lisäksi Suomen osuutta talvi- ja jatkosodassa käsitellään erittäin myönteiseen sävyyn ja todetaan NL:n hyökänneen Suomeen, tiukkaan asia tiivistettynä. Kovin myötämielinen se komissio siis on ollut suomalaisia kohtaan. Hiljattain nähdyn ajankohtaisohjelman perusteella tuntuu pikemminkin siltä, että komissio säänteli sitä, mitä Neuvostoliiton historiankirjoissa sai kirjoittaa talvisodasta, koska vasta nyt v. 2009 on Venäjällä julkaistu kirja siitä, mitä tuona aikana todella tapahtui ja miksi.
Mietityttämään jäi myös 80-luvun yhteydessä esitetty lausuma, jonka mukaan Euroopan yhteisöön liittyminen aukaisi Suomelle tien ”todelliseen vapauteen ja itsenäisyyteen”. Minusta se tie sulkeutuikin saman tien, ei NL sentään puuttunut kurkkujen muotoon, mansikoiden kokoon tai susien ja karhujen metsästyslupiin,
ei säätänyt kaikenmaailman direktiivejä, jotka ovat vaikeuttaneet perniöläistenkin maanviljelijöiden työtä. Muistetaanpa vaikka sokerin tuotannon supistaminen, jotta
ranskalaiset maanviljelijät voivat lisätä tuotantomääriään, kuten TV-ohjelmasta pian saimme nähdä. Ranska ja Saksa, EU:n suuret jäsenmaat, meidän asioistamme nykyään päättävät.Maksamme ”rikkaana” maana valtavia rahasummia EU:lle ja saamme roposia takaisin. Elätämme uskomatonta joukkoa kallispalkkaisia virkamiehiä ja lukemattomia tulkkeja! Rekkakuormallisia papereita rahdataan Brysselin ja Strassbourgin väliä, kun ei päästä sopimukseen, missä kokouksia pitäisi järjestää! Kovin suhteellista on siis Suomen vapaus ja itsenäisyys 2000-luvullakin!
Nyt kun vienti ei vedä Eurooppaan, niin onneksi se sentään alkaa vähitellen vetää Venäjälle, kuten YYA-sopimuksen aikaan, kun NL:ään kelpasi lähes kaikki se, mitä eivät Euroopan maat kelpuuttaneet! Mitä ihmeen kestämistä suomalaisilla on ollut NL:n kaatumiseen asti, kun YYA-sopimukseen perustuva vienti takasi lähes täystyöllisyyden Suomessa!
Eniten minussa kyllä herätti ihmetystä maininta veteraanijärjestöjen ja lottien julkisesta esiinmarssista, joka kirjoituksen mukaan tapahtui v. 1985, tai toteamus,
että Suomen valtakunnan suhtautuminen sodan veteraanien järjestöihin muuttui merkittävästi vasta v. 1989. Mihin nämä tiedot perustuvat? Minulla on asiasta varsin omakohtaista tietoa, ehkä myös hieman toisenlainen käsitys, vaikken sotaveteraani olekaan, olenpahan kuitenkin sotaveteraanin tytär.
Maaliskuun 6. päivänä v. 1964 Rintamamiesten Asunto- ja Huoltoliitto ry:n uudeksi nimeksi tuli Suomen sotaveteraaniliitto ry. Jo maaliskuun 8. – 15. p:nä v. 1968 vietettiin ensimmäisen kerran valtakunnallista sotaveteraaniviikkoa. Liiton suosituksesta järjestettiin Turussakin viikkoon liittyvä kirkkojuhla, joka pidettiin Turun tuomiokirkossa. Tapahtuma veti paikalle n. 400 veteraania puolisoineen, eli kirkko oli varsin täynnä – tuskin tapahtuma jäi ainakaan turkulaisilta huomaamatta!
Turun yhdistyksen lipun vihki itse arkkipiispa Martti Simojoki, joka piti tehtävää kunnia-asiana. Syyskuun 7. päivänä v. 1969 koettiin veteraanien marssi ja suurkokous, joka järjestettiin Helsingin Messuhallissa, johon mm. Turusta osallistui useita bussilastillisia veteraaneja. Tuskin ainoat lähtijät olivat Turusta!
Kesäkuun 17. päivänä 1973 sotaveteraanit kokoontuivat viettämään kesäjuhlaa Perniössä. Jos tapahtumaa ei Perniössä noteerattu, se tuskin on sotaveteraanien vika!
Sotiemme 30-vuotismuistoksi Helsingissä järjestettyyn suurjuhlaan syyskuussa
v. 1975 osallistui n. 22 000 miesveteraania, ja huomatkaa, myös satakunta naisveteraania. Senaatintorin kenttähartaudesta veteraanit marssivat Olympiastadionille. Väkeä oli saapunut paikalle yli 400 linja-autolla!
Tuskin kovin näkymätön tapahtuma sekään! Eli 60-luvulta lähtien maamme sotaveteraanien toiminta on ollut sekä näkyvää että kuuluvaa. Valtiovallan toimesta on luotu monenlaisia tukitoimia, asumispalveluja, sairaanhoitoa ja kuntoutusta. Eri asia on, ovatko sotaveteraanit saaneet muulta kansalta ansaitsemaansa arvostusta.

Sirpa Virtanen
sotaveteraanin tytär

Pimeässä liikkuu tontut ja varkaat, mutta nyt on liikkunut vain varkaat. Meidän autokatoksessa oli metallinen koristelintuhäkki, jonka sisällä oli led-valot. Viime lauantaina kello 18-22 välisenä aikana, joku on käynyt varastamassa ne. Häkki on viety ja valojen johto repäisty poikki. Perjantaiyön aikana  oli myös ilmestynyt tyhjä kaljapullo pihallemme.
Jos joku haluaa tuoda meille tyhjiä ja ehjiä pulloja, niin olen siitä vain iloinen, mutta autokatoksen valoista en ole, koska niistä on ollut paljon hyötyä. Oli niin mukavaa kun siellä oli valo mennen tullen.
Sanotaan ettei ihmiset käy toistensa luona, meillä on nyt käyty, mutta nämä kaksi vierailua olisi voinut jättää väliin. Molempien tapahtumien ajankohtana olimme kotona.
Jos kuitenkin kyseessä on ollut tonttu, niin tuo häkki takaisin, valot saat pitää ja hakea lopun johdon ja muuntajan itsellesi.

Maritta Tammi Aaljoentieltä

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20