Kekkosen ajan ulkopolitiikka näyttää edelleen olevan tunteita herättävä asia, vaikka sille tuskin olisi tuona ajankohtana ollut parempaakaan vaihtoehtoa tarjolla. Mutta tietoisesti ja tiedostamattomasti on keskustelussa unohdettu mm. se, että paljolti Kekkosen ansiota oli NL:n Suomelta “vuokraaman” Porkkalan alueen palauttaminen Suomelle v. 1956 ja alueella asuneiden kymmenien tuhansien sotilaiden ja heidän perheen- jäsentensä muuttaminen pois alueelta. Tämän jälkeen myös Helsingissä voitiin hengittää vapaammin.
Vielä tärkeämpi osoitus Kekkosen ajan ulkopolitiikan onnistumisesta oli ETYK-kokouksen järjestäminen ja loppuasiakirjan allekirjoittaminen Helsingissä v. 1975. Kekkosen merkitys ETYK:in onnistumiselle on kiistaton,ja sitä on pidetty sekä idän että lännen tunnustuksena Suomessa harjoitetulle ulkopolitiikalle.Ihmisoikeuksien korostaminen sopimuksessa oli vaikuttamassa myös myöhemmin tapahtuneeseen Itä-Euroopan kansojen vapautumiseen. Myös suurvaltojen johtajien tapaamispaikkana Suomi oli kummankin osapuolen hyväksymä, vielä kauan Kekkosen jälkeenkin.
Kekkosen ajan ulkopolitiikka oli myös vaikuttamassa Suomen ja NL:n kauppasuhteisiin niin, että bilateraali kaupankäynti takasi Suomelle kohtuuhintaisen energian saannin ja Suomen teollisuudelle vientimahdollisuudet. Kaikki “liturgian” vaikutukset eivät mielestäni siis olleet niin negatiivisia kuin mediassa nykyisin annetaan ymmärtää. Myös työttömyysluvut olivat silloin aivan eri tasoa, jopa niin että kun viralliset työttömyys- luvut 1970-luvun puolivälissä ylittivät 100 000 rajan, Kekkosen toimesta maahan perustettiin hätätilahallitus, jonka tärkeimpänä tehtävänä oli työllisyystilanteen parantaminen.Miten on nyt, kun Suomessa on työttömiä kohta moninkertainen määrä?

Osoituksen Kekkosen hankkimasta arvonannosta ja kunnioituksesta oli, että kaikki tärkeimmät puolueet sosialidemokraateista kokoomukseen asettuivat tukemaan hänen uudelleenvalintaansa presidentiksi poikkeuslailla v. 1974. Se miten järkevä tuo toimintamalli oli, onkin sitten jo eri asia.

Pentti Virtanen
lehtori, eläkeläinen

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20