Perniönseudun lehdessä oli kirjoitus tanssin synnillisyydestä 5.11. Ja luettuani heräsi ajatus, että vastaan siihen. Kirjoittaja sanoi, että hänellä on hämärä kuva ihmisen olemassaolon tarkoituksesta. Itse olen saanut Jumalan suuresta armosta tulla tietämään, minkä vuoksi täällä maan päällä itse kukin tallaamme. Jumala on luonut ihmisen elämään hänen yhteydessään, sen tähden ihmisen sydän saa vain rauhan löydettyään Jumalan. Syntiinlankeemuksessa ihmisen ja Jumalan välille tuli ero. Siispä edetään asiassa. Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia.
Eino Kytö kertoi, että ihminen voi vain antaa olemassaolon tarkoituksen kaikille muille paitsi itselleen. Avaa Raamattusi, sellainen on varmaan jokaisessa Suomen kodissa, onhan Suomi kristitty maa. Matt. evank 16:26.
Raamatun pääsisällys on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta, jonka Hän on valmistanut Golgatan ristin puulla. Joh. Evank. 20:31.
Ihminen, joka ei ole vielä tullut tuntemaan Jumalaa on vailla todellista onnea ja iloa ja elämän tarkoitus ei ole vielä selvinnyt.
Ainoastaan hän, joka on tullut tuntemaan Jeesuksen Vapahtajanaan ja saanut kaikki syntinsä anteeksi Jeesuksen Pyhän uhriveren voimasta, joka virtasi Golgatan ristiltä lähes kaksituhatta vuotta sitten, tietää elämän tarkoituksen. Jumala on tarkoittanut, että kaikilla ihmisillä olisi iankaikkinen elämä. Uskomalla Jeesukseen ja pyytämällä että anna syntini anteeksi ja puhdista sydämeni verelläsi ja tule minun sydämeeni asumaan Jeesus kuulee ja tulee sinulle todeksi. Tämä pyyntö täytyy tulla katuvasta sydämestä, ei leikitellen vaan tosissaan.
Raamattu sanoo: Jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu. Lue Joh. evank. 3:16–18.
Perniössä on nykyisin useampi paikka, jossa kerrotaan Elämän tiestä, Jeesuksesta Kristuksesta. Silmäile hiukan Perniönseudun Lehteä, tilaisuudet löytyy sieltä.
Jeesuksen veri se vuoti kerran sinun vuoksesi ystävä elon Herran, kuka lienetkin kun tätä luet.
Teitä kaikkia siunaten
Annikki Lahti

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20