…tänä jouluna valoisampana ihanien valotähtien voimalla.
Perniön kirkonkyläyhdistys ry toimii läpi vuoden kirkonkyläläisten arkea ilahduttaen ja helpottaen.
Kuluvan vuoden tapahtumiin kuului jo perinteisesti keväällä kirkonkylän siivous. Kahtena vuotena olemme saaneet Kirkonkylän koulun oppilaat siivoustalkoisiin mukaan ja siistiä on tullut. Siivouspäivä on hieno osoitus yhteistyöstä eri toimijoiden kesken ja myös hienoa ennaltaehkäisevää toimintaa.

Kevään touhuihin kuuluvat myös torikauden avaus ja Avoimet kylät -tapahtuma. Torille saatiin maalattua matto Perniön toimintakeskuksen sekä kirkonkylän lasten ja nuorten avulla. Myös Toriboksille saatiin uutta väriä talkootöitä tehneen reippaan nuoren miehen avulla. Molemmissa tapahtumissa on ollut tietysti myös mukaansa tempaavaa elävää musiikkia. Laurin markkinoilla olemme aina mukana esittäytymässä ja kertomassa toiminnastamme. Tänä vuonna lupasimme markkinoilla, että tunteita herättänyt ja harmitusta aiheuttanut the töyssy saadaan pois päiväjärjestyksestä. Elyn kanssa yhteistyö sujui loistavasti ja niin saatiin liikenne sujumaan kirkonkylän ytimessä pomputtomasti.

Suurin ja työntäyteisin tapahtumamme on Pimeän peitto raottuu Perniössä -tapahtuma, joka on osa Euroopan kulttuuripäiviä. Tapahtuma on aina saanut isot osallistujajoukot liikkelle. Nyt 11.kertaa järjestetty Pimeän peitto veti yleisöä tuvan täydeltä Perniön kunnantalolle, missä magneettina toimivat lyhytelokuvien esitykset. Taidenäyttely ja trubaduuri viihdyttivät elokuviin jonottajia, grilli kävi kuumana ja tuoksu houkutteli ohikulkijoita paikalle.

Joulun odotusta lievennettiin Perniön joulunavauksella, jossa myyjäiset täyttivät kunnantalon vintin ja pihamaan. Lohikeitto ja kahvittelu pitivät lämpimänä niin vieraat kuin toimijatkin. Mieltä lämmitti pitkän tovin tonttuineen lasten kanssa viihtynyt joulupukki, ja ilotulitus saattoi kävijät joulun ajan odotukseen. Joulunhan kruunaavat kirkonkylään takaisin saadut ihanat, jouluiset valotähdet. Kiitos kaikille, jotka mahdollistivat kauniin, loistavan joulun Perniöön.
Kaiken onnistumisen ytimessähän tapahtumissa on, että olemme saaneet osallistujia mukaan näin paljon. Uusi uljas ilmoitustaulu saatiin juuri vanhan tilalle kunnantalon lähelle. Taululla ilmoitamme tapahtumamme ja talkoot. Käy kurkkaamassa!

Tähdellistä joulua toivottaa

Minna Nieminen
Perniön kirkonkyläyhdistys ry