Tiedän, että monelle koira on kuin perheenjäsen mutta kohtuus olisi siinäkin oltava. Ethän ottaisi pikkulasta mukaan esimerkiksi metelin keskelle rock-konserttiin. Miksi  moni sitten ottaa koiransa, varmaan hyväluontoisen ja kiltin, mukaan yleisötapahtumiin. Koiria näkee esimerkiksi iltatoreilla ja kaiken huippuna viime viikolla Turun Tall ships racessa. Jo kaukaa saattoi nähdä, että moni narun päässä kulkenut koira olisi mieluusti ollut ihan missä vaan muualla ja pelkäsi tungosta ja hälyä ja vieraita hajuja.
Tosi koiran ystävä ei yhdistä omaa iltatorilenkkiään ja koiran lenkitystä.

Metsäpolulle pissalle