Viime aikoina on korkeammallakin tasolla pohdittu miksi Suomi usein häviää Ruotsille – olipa sitten kyse urheilusta tai taloudesta tai jostain muusta alasta. Itsekin olen alkanut pohtia tätä ”pikkuvelikompleksia”. Olen alkanut epäillä että on joku perustavaa laatua oleva asia meissä suomalaisissa joka tekee sen että jäämme toiseksi.
Asiantuntijoiden mukaan yksi syy voisi olla meidän suomalaisten perusasenteessamme, joka useimmiten on negatiivinen ja todennäköisesti juurtaa koulujärjestelmäämme joka ei kannusta positiiviseen ajatteluun.
Charlie Scudamore, vararehtori Geelong Grammar School:sta, on todennut että positiivinen pedagogiikka on huomattavasti parantanut ei vain oppilaiden vaan koko koulun suoritusta ja hyvinvointia.
Monesti saa kokea tätä negatiivista kulttuuriamme Suomessa. Pienviljelijäyrittäjänä, kokeillessaan uutta, saa usein taistella negatiivista asennetta vastaan. Vastustus voi olla vankkumaton.
Positiivista ajattelua ja yrittämistä voi olla vaikeata ylläpitää kun uusille hankkeille ei löydy edes lähiympäristön tukea.

Positiivista yrittämistä kannattaen
Fredrik Koivusalo