Suomalaisen yhteiskunnan menestys perustuu vahvaan osaamiseen. Tämä osaaminen syntyy koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla. Suomalainen osaaminen ja koulutus on maailmanlaajuisestikin korkeaksi ja laadukkaaksi tunnustettua
Suomi panosti koulutukseen, innovaatioihin ja osaamisen kehittämiseen myös edellisen rankan laman aikana 90-luvulla. Edellinen hallitus joutui tekemään valitettavia säästöjä koulutukseen ja siksi kaikki puoluejohtajat rivissä sanoivat ”EI” koulutusleikkauksille ennen kevään 2015 eduskuntavaaleja.
Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten muodostama hallitus on nyt kuitenkin leikkaamassa koulutuksesta kaikkiaan noin 3 miljardia euroa vaalikauden aikana. Karu totuus paljastuu OAJ:n arviosta leikkausten kokonaisvaikutuksesta. Lupaus olla leikkaamatta siis petettiin pahan kerran jo hallitustaipaleen alkumetreillä.
Hallitus on jo poistanut luokkakokojen pienentämiseen ja koulujen välistä tasa-arvoa lisäävät rahat valtion budjetista ja nyt leikataan vielä lisää. Lisäksi leikkaukset ovat iskemässä kovalla kädellä ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ammattikorkeakoulut kärsivät n. 170 miljoonaa euroa indeksijäädytysten kautta ja yliopistoista suunnitellaan leikattavaksi n. 20% maisteritutkinnoista. Mm. Helsingin yliopisto on ilmoittanut massiivisesta henkilöstön vähentämistarpeesta, mikäli leikkaukset toteutuvat. Hallituksen toimet uhkaavat tehdä korkeakoulutuksesta vain harvojen herkkua.
Suomi tarvitsee vahvaa panostusta sivistykseen aina varhaiskasvatuksesta yliopistokoulutukseen saakka. Leikkaamalla sitä ei saavuteta. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla tasa-vertainen mahdollisuus kouluttautua valitsemalleen uralle. Työikäisenä pitää olla mahdollisuus kehittää osaamistaan ja lisäkouluttautua.
On lyhytnäköistä ajatella sivistystä pelkkänä valtiontalouden kulueränä. On ennen kuulumatonta, että sivistysvaltio yrittää nousta taloudellisesta suosta osaamistasoa laskemalla. Hallitus ilmoittaa kompensoivansa leikkauksia uusia oppimisympäristöjä rakentamalla. Digitalisaatio on varmasti tervetullutta mukaan oppimiseen, mutta yksinään sen varaan ei voi koulutuksen kehittämistä laskea.
Politiikka on aina arvovalintoja. Sipilän hallitus on tehnyt omansa. SDP näkee koulutukseen, osaamiseen ja innovaatioihin panostamisen ihmisille mahdollisuutena oman osaamisen kehittämiseen sekä yhtenä tienä takaisin talouskasvun uralle. Nyt suunnitellut koulutusleikkaukset tulevat suomalaisille pitkällä aikavälillä todella kalliiksi.

Salon Opetuslautakunnan sd-ryhmä
Hannu Ranta 2 vpj.
Kaarlo Alanko
Tuuli Lehtinen

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20