Valtiontalouden ankea tila on tiedossa. Kaikki jaamme huolen tulevaisuudesta. On aivan selvää, että tilanteen kääntäminen vaatii vaikeita päätöksiä. Ne olisi kuitenkin mahdollista tehdä oikeudenmukaisesti. Hallituksen politiikka kylvää eriarvoisuutta, eripuraisuutta ja epävarmuutta yhteiskuntaan ennenkuulumattomalla tavalla. Myös esitettyjen toimien vaikutukset kasvuun ja työllisyyteen ovat vähintäänkin kyseenalaisia.

Hallituksen työkalut talouden tasapainottamiseen ovat kovia. Jo aiemmin on kuultu leikkauksista etuuksiin. Nyt mennään röyhkeästi pienituloisten palkansaajien lompakolle. Hallituksen herrojen pullistelu, jolla peitetään omaa kyvyttömyyttä sopimiseen, kohdistuu nyt ennen kaikkea pienipalkkaisiin naisiin. Heidät laitetaan maksamaan kovaa hintaa talouden sakkaamisesta.
Leikkaukset osoittavat, että hallituksen ymmärrys tämän päivän työelämästä on ohutta. Ihmisten pakottaminen töihin sairaana lisää sairauspoissaoloja, ei vähennä niitä. Nyt töihin on pakko raahautua tartuttamaan muita, koska toimeentulosta ei ole varaa tinkiä.

Monenlaiset lisät, joita nyt leikataan, ovat muodostaneet merkittävän osan pienipalkkaisten toimeentulosta. Nyt luodaan maahan hyvin laajaa joukkoa ihmisiä, jotka eivät tule enää palkallaan toimeen. Tuloerot kasvavat ja kansaa jaetaan voimakkaasti kahtia.

Maa nousee vain yhteistyöllä ja sopimisella, ei pakottamisella ja sanelulla. Valittu polku tulee olemaan kivinen. Se muuttaa suomalaista yhteiskuntaa merkittävästi ja pysyvästi.
Nyt kun kaikki osapuolet ovat osoittaneet olevansa tosissaan, olisiko edellytyksiä kokeilla sopimista vielä kerran?

Katja Taimela
kansanedustaja, sd.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20