Skip to main content

Matildan panimosta saadaan ensi tuopilliset alkuvuodesta

Tuomo Holm esittelee kyläpanimon käymisastiaa.  Yhdessä astiassa käy 1600 litraa olutta eli 3200 tuopillista tai runsaat 5200 pikkutölkillistä. -Maltaat tulevat parin viikon päästä, kertoo oluentekijä Tuomo Holm Mathildedalin kyläpanimossa  samalla kun hän pohtii Pauli Sareliuksen kanssa, kuinka  viime viikolla tulleet käymistankit saadaan pystyyn.

Panimon lattialla on kyljellään kolme vähän sputnikkia muistuttavaa kapinetta. Bulgariassa tehdyt säiliöt vetävät kukin 2100 litraa, ja käytännössä niissä  käy olutta noin 1600 litraa.
Omaa paikallista olutta saadaan odottaa alkuvuoteen, mutta Rekolan yhteistyöpanimossa on valmistunut jo erä Valssi-olutta.
Nimi tulee Matildan pajasta, samoin kuin etiketin kuvat ja tietysti  tavallaan myös oluen väri.

Holmin ajatus on tuoda olut  entistä enemmän ruokajuomaksi.
–Oluen ja ruoan yhteensovittaminen on se missio.
Olut ei myöskään ole Holmin mielestä ole  huiskaisten juotu tarjoustölkki.
–Se on nautinnon hetki, joka ostetaan.

Jaa artikkeli: