Skip to main content

Kotkanpesä pistettiin jäihin

Särkisalon Förbyyn ei nouse uutta kauppaa Kotkanpesän tilalle ainakaan alkuperäisen aikataulun mukaan.
–Tällä hetkellä ei päästä eteenpäin ja hanke pannaan toistaiseksi jäihin, sanoo maa-alueen omistavan Karl Forsström Oy:n toimitusjohtaja Tom Böhme.

Eteenpäin ei päästy neuvotteluissa siitä, mitä ja kuka tekee viime elokuussa palaneen  Kotkanpesän tilalle.
Yhtiö ei ole halukas vuokraamaan tonttia, eikä yrittäjä valmis ostamaan sitä.
–Kolmas vaihtoehto oli, että yhtiö olisi rakentanut ja vuokrannut tilat.
–Se ei kuitenkaan ole taloudellisesti kannattava vaihtoehto, myöntää Böhme.

Yrittäjä Tony Hellström ja Böhme ovat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että tärkeää olisi saada palvelut takaisin Förbyhyn. Hintalappu vaan on kummaltakin suunnalta katsottuna liian suuri.
–Se jää nyt auki ja katsotaan miten homma kehittyy.

Bensanmyynti Förbyn laiturilla jatkuu nykyisellään päivystysperiaatteella, samoin septitankkien tyhjennys.
Tony Hellström kommentoi tässä vaiheessa. että KP-Groupin toimintaa kehitetään nykyisissä toimipisteissä, Särkisalon tapauksessa Tiirannassa ja Niksaaren kahvilassa.

Jaa artikkeli: