Unski ja Niku ereline onkireissu ei ollu erityise onnistunu.
Nyy hee meinasiva, ettei enä lähret sin pitkä heinä kahlama, vaa mennänki Alitalo laitumel, misä se lihakarja on kalunu ruaho lyhkäseks.
Hee hunterasiva, et kyl tos joenkrotis jottan kaloi täytty olla, pakko olla. Kakaran siin valla onkitti. 
Ei muut ku onkiman taas ja eväjen kans. Kerttu kaivoi Airami termospullo  kaapist, mut Unski sanos ettei hää mittän kaffet sin ota. Oikken kunno äijäeväst  sen täytty olla; makkarkiäp ja kaljapottu.
- Ai, onk kaffe liia ämmämäist eväst, ihmettel Kerttu, kaikki sitä kuule.
Nyy heiti oliki helpomp kulkke, ku mullika oliva tehne paika lakjemiks. See  verra täytys kumminki varo, ettei suora läjis astunu. 
Äijä katteliva, et enne laitumie ympärs ol piikkilankka, mut ny noi julmetu suure  mörssäri pysyvä tommose heppose lankan taka.
- Kyl nee pysyvä, ku saava sähköst näpäykse, juttel Unski. Mennä visuste  vaa, et nee pysyvä tual makkamas ja märehtimäs.
Hallava vaaleva mullika makasiva ku valaskala jokirannas ja leuva jauhoiva  erestakasi. Äijä raivasiva itteläs platsi ja pistivä maro koukku ja heittivä onke jokke. Niku löys ison turppen istumapaikakses, mut siält rupes tulema keltassi  muurahaissi häne pöksyisäs ja paira al. 
-Piräisis sun jo muistama, et ain nois turppeis on poltjassi. Kui sul onki joka  kert jotta onkelmi. Jo kakaran sää olis mone kerra vaatte pääl joes ja nyy o  pöksy poltjassi täys, nauroi Unski.
- Älä siin hirnu, voi piru ku nää pureva, kiljus Niku ja huiskis ylt`ympärs.
Sit rupes kuuluma mönkijä äänt ja Alitalo Henkkar tul tarkastama minkäsorti  väkke häne laitumelas huitele.
- Ai tee olet tääl. Mää meinasi, et ketä hullui tääl o onkimas. 
Äijä oliva hiuka noloi.
- No tää o vaa tämmöst ajankulu ja nuarure muisteluksi. On tää tiätyst vähä  lapselist touhu. Ei mee elukoi häirit millän taval.
Mullika oliva lähtene kaik mönkijän peräs ja yks tul puskema päätäs Henkkarin  kylkke. Henkkar tuljus, eikä meinanu pyssy pystys. Hää kihnut mullika otta ja  see mölis onnesas mnöö-öööö.
-Tää Mimmi o nii ihmisrakas, hää tule koht ku hää näkke mun. Mönkijäki o vähä klummus, ku hänel on tota ruho ja voima. Kyl hää nii lutune o.
Mimmi nappas kiäleläs häne pairahelmastas vaik Henkkar koit estä.
-Hää o jo montta paitta mult nalluttanu risaseks.
- Kovi hee ova kaunei ja rauhalise olossi, myänsivä äijäkki.
-Hyvä kalaonne vaa, virnuil Henkkar ja läks pöristelemä poispäi. Koko laum  könttyröis häne peräsäs, Mimmi etunenäs.
Niku huamas, et häne onkenkorkkis hyppäs. 
- Mul syä, mul on kala!
Hää nykäs ja sai ylös piäne sätkyttävä sinti. 
-Mikä tää o? Ei tää törö ol?
- No mikä ettei, törö see o.
- Hä hää, saik mää törö! On see törö, kato kui hianoste se kiiltä, jos mul olsis  akvario, nii mää veisin tää sin. Mää luuli, ettei tämmössi enä olekka, khi hi hi.
- Miksei olsis, luulik sää,et törö on kuallu sukupuutto niinku joku rinosaurukse.
Hee oliva nii tohkesas see surkjan piäne sintin kans, ettei hee huamane mittä,  enneku Niku seljäntakka kuulus mnöööö. Siin samas Mimmi kyhnäs hyvä  hyvyttäs häne kylkketäs suurel pääläs ja Niku lens päistikka jokke onke  ja törön kans.
Ku Mimmi huamas, ettei siit kaverist ollukka hänt kihnuttama, nii hää suunnist  Unski päite.
- Men pois, tiähesäs, hus hus, mää en tykkä sust!
Unski huitos käre levjänäs ja koit peljättä ihmisrakast Mimmi pois.  Niku kiroil joes, et lahtipenkki tommone otus kuulu ja jauhelihaks. 
Lopultas Mimmi luavut, ku hää ei saanu uussi ystävi. Hää löntyst pois oikke  syväst loukkantune näkösen, kaikelaissi pölvästei hänenki kottisas tule.
 Unski nappas Niku onkest kiine ja aut häne joest ylös.
-Kato, törö ei ol päässy karkku, huamas Unski.
- Ja helkutti sun törös, huus Niku ja paiskas törö niin pitkäl jokken ku hää sai.
- Eisunka sää ny takas sin jokke men, Unski hihkas.
- Mun toine saappan jäi sin. Nee o iha uure saappa, mää en sitä sin jätä.
Unskin täytys taas pittä onkest kiine ja Niku roikkus toises pääs, ku hää kohnis  joes. Saapas löytys ja Niku konttas joenpenkal. Hää kiärs suurema kuravete  vaatteistas ja tukastas ja hee läksivä koti. Joka askelal kuulus flots flots.
- Mää en onki enä ikä, en ikä, see ol laitimaine kert.
Unski vilkuil ympärilles, ettei se ihmisrakas vaa tullu takasi ja hää toivos, ettei  Henkkar ollu missä silmänkantaman pääs.
Unskin täytys pirätellä, hää ei uskaltanu koko ajas naura. Vast Nikun tiähaaras  hää rupes höröttämä.       - Siin onki Armil kattomist, ku sää koti kerkkis. Sun kattiski pelkkä tommost mörkö. Kui sul ain voiki olla noi huan tuuri. 
Niku suuttus,et jos toi hirnumine ei lopu, nii koht o sunki muijalas kattomist.

Mantar