Kirjakkala on kaunis historiallinen kylä. Se sijaitsee Hamarijärvestä alkavan pienen joen kahta puolta vehreässä laaksossa rajoittuen mereen. Kylää halkoo yksi isompi hiekkatie, joka noudattaa pääosin mainitun joen kulkua. Kahdessa paikassa tämä kylätie ylittää joen. Toinen maantien silloista sijaitsee aivan joen alkumetreillä välittömästi Hamarijärven padon juurella ja toinen joen alajuoksun vaiheilla tien sivuutettua ”alakivimuurin”. Hamarijärvi, pato, joki ja historiallinen ruukkikylä ovat vuosisatojen ajan olleet kytköksissä toisiinsa.
Kirjakkalan joki, joka nykyisellään vaikuttaa hieman tavallista suuremmalta ojalta, alkaa siis tekojärvenä syntyneestä Hamarijärvestä. Sen uoma puikahtaa padon läpi, kulkee alkutaipaleensa hieman alavassa, suuria leppiä kasvavassa maastossa ja syöksyy sitten pitkään koskeen, joka päättyy entisen, nyt jo puretun pajarakennuksen kohdalla. Pian sen jälkeen jokeen yhtyy kylän alueen toisesta järvestä, Likojärvestä virtaava pieni kirkasvetinen puro sekoittaen joen ruskeaan veteen lähdeperäistä kirkasta ja kylmää vettä. Tällaisena vesi virtaa tasaisen kyläalueen läpi syöksyttyään vielä kerran jyrkkään lyhyeen koskeen vanhan, nyt jo puretun myllyn kohdalla ja soljuu sitten lyhyen rauhallisen virtauksen jälkeen mereen.
Pieni joki on epäilemättä antanut osaltaan kylälle vahvuuksia, joiden varassa se on elänyt vuosisatoja. Hamarijärven ja joen ruskea vesi on toiminut välineenä, joka on muuttanut liikkeen voimaksi. Tämä voima on luonut edellytykset sekä aineellisille että henkisille saavutuksille tässä kylässä. Sen alati soljuva virtaus on merkinnyt jatkuvuutta pienessä kyläyhteisössä. Jokeen ja kylään liittyy myös omakohtaisia miellyttäviä muistikuvia lapsuuden ajasta 1950-luvulla.
Joen virtauksen vuotuiset vaihtelut ovat kuin elämä itsessään. Joen voima on pyörittänyt kolmea kylän elinvoiman kannalta tärkeää laitosta. Yksi näistä oli Suomen rautateollisuuden pioneeriaikaan kuulunut paja, jonka suureen kankivasaraan pieni joki siirsi voimansa. Nyt tätä voimaa ei enää tarvita, rautateollisuus on siirtynyt uuteen aikaan ja paja on purettu. Joen tuomaa vettä tarvitsi myös sen varrella ollut nappitehdas. Se tuotti maankuuluja nappeja, kunnes paloi eikä sitä enää rakennettu uudelleen. Kylä menetti siinäkin osan elinehdoistaan. Kolmas laitos, jonka käyttövoimana oli joen vesi, oli kylän mylly aivan joen alajuoksulla edellä mainitun jyrkän kosken partaalla. Tämäkin laitos hiljentyi, kun vesivoimalla käyviä myllyjä ei enää nyky-yhteiskunnassa tarvittu.
Nämä laitokset ovat ilmentäneet kylän aineellisia edellytyksiä ja niiden sidoksia pieneen jokeen ja padottuun järveen. Joella oli kuitenkin monelle kylässä eläneelle myös muuta merkitystä.
Mieleen on jäänyt lapsuuden ja varhaisnuoruuden muistikuvissa tuon pienen joen vaikutus lähiluontoon ja ympäristöön. Tätä ilmensi muun muassa kovalla pakkassäällä joesta nouseva kylmä usva, joka vuorasi kimmeltävällä jäällä lähipensaiden ja puiden oksat. Samalla sen yläjuoksun kosken humina sai läpitunkevan, voimakkaan sävyn. Jos tätä näkymää katseli joen koskenniskalla olevalta sillalta lähellä insinööritaloa kuutamoisena talvi-iltana, voi aistia vieläkin vuosikymmenten takaa vahvan luonnonkauneuden kokemuksen. Sama näkymä samalta tähystyspaikalta kauniina lämpimänä kesäyönä tuo vieläkin mieleen rehevän, karun luonnon ja kosken lempeämpi ääni loihti esiin rahoittavan tunnelman.
Kirjakkalan joki kuhisi lapsen ja varhaisnuoren näkökulmasta kiehtovaa ja jännittävää elämää, jonka ympärille oli mahdollista kehitellä kiinnostavaa toimintaa.

Joen alkupää, sen sukellus padon läpi suurten harmaakivilohkareiden muodostamasta holvista uomaansa oli kiintoisa ja lapsen näkökulmasta varsin pelottavakin paikka. Veden voima siinä kohdassa oli mahtava ja sen uhkaavuutta korosti veden tummuus ja vahvat pyörteet.
Heti padon alapuolella, veden partaalla oli sileä kivi, jonka sivulla, akanvirrassa asusteli tummia, suuria, kyömyniskaisia ahvenia. Jos kalaa ei onkimalla muualta saatu, tänne kannatti aina tulla kokeilemaan. Samalta kiveltä kalasteli myös paikan varsinainen valtias, koskikara, joka asusti läheisellä reviirillään. Tämä kottaraisen kokoinen lähes musta tai mustanruskea vilkasliikkeinen lintu oli jotenkin herraskaisen oloinen valkoisine leuanaluslappuineen istuessaan tähystyskivellään. Vaikutelma muuttui nopeasti linnun sukeltaessa nopeasti tummana veteen, jossa se ui sukelluksissa pitkän tovin ja pyrähti kivelleen nokassaan toukka, kotilo tai jopa pieni rapu.
Joen salaperäisyyttä ja jännittävyyttä lisäsi myös tieto siitä, että patoholvissa, kivien suojassa eleli myös ankeriaita. Niiden näkeminen oli harvinaista, mutta jo tieto käärmemäisen kalan asustelemisesta täällä lisäsi paikan kiehtovuutta.
Joenuoman kiinnostavuutta lisäsi myös kivien varaan tammipuusta rautavantein koostettu suuri vettä ohjaava putki, joka tehosti ja ohjasi veden virtausta kosken alapäässä sijainneen pajan turbiinin nieluun. Tämä noin metrin läpimittainen joen uomaan kivien varaan asetettu putki oli kylän pojille kiintoisa, aina liukas ja siten vaarallinen kulkureitti pitkin jyrkän kosken niskaa pajarakennuksen taakse lähelle turbiinihuonetta.
Suuri vesiputki oli mekaaninen rakennelma, jolla oli kuitenkin elävää heijastusta luontoon. Se ei nimittäin ollut tiivis rakenteeltaan, vaan koko juoksunsa matkalla siinä oli lukuisia suurempia ja pienempiä reikiä, joista purkautui erikokoisia vesisuihkuja ympäriinsä erityisesti koskiosuudella. Ne sädehtivät kesäisessä auringossa kaikissa sateenkaaren väreissä ja kastelivat suuria saniaiskasvustoja ja kivien vihreitä sammalia kosken partaalla luoden sademetsämäisen tunnelman suurten tervaleppien luomassa holvimaisessa valojen, varjojen ja äänien labyrintissa. Koskiuoman monivivahteinen äänimaailma koostui kesällä kosken kohinasta, runsaslukuisten lintujen äänistä ja puiden lehtien kahinasta veden virtauksen aiheuttamassa ilmavirrassa. Tämä oli paikka, joka ei koskaan ollut hiljaa, vain äänien sävyt muuttuivat vuodenajan ja vuorokaudenajankin myötä.
Talvella, pakkasten aikaan, kosken uoma muuttui jäätyneiden kivenpintojen ja jääksi jäykistyneiden vesisuihkujen kimmeltäväksi sokkeloksi, jossa paikka paikoin suurempien suihkujen kaaret pärskähtelivät ympäristöön tiheän jääkylmän sumun keskellä. Jos tätä pääsi katsomaan täydenkuun aikana, paukkuvien pakkasten vallitessa, tunnelma oli lähes aavemainen, jota jäiden helinä kosken kohinan keskellä maagisesti ruokki.
Joen alkujuoksun rauhallisen tasamaaosuuden ja sitä seuraavan koskiosuuden monimuotoiset piirteet ovat sekä luonnon että ihmiskäden muovaamia. Pian padon alitettuaan veden virtaus muuttuu rauhalliseksi ikään kuin odottaen pian alkavaa pudotusta kivisessä koskessa. Vielä vuosikymmeniä sitten joki oli jakaantunut täällä yläjuoksulla tehtaan vanhan päärakennuksen kohdalla lyhyeksi aikaa kahteen uomaan jättäen keskelleen saarimaisen tammia, tuomia ja vaahteroita kasvavan vehmaan saaren. Toisessa uomassa vesi virtasi vapaana saniaisten ja pienten puiden reunustamana rauhallisena virtana. Viereisessä uomassa harmaagraniittisten kivien holvaamassa tilassa sijaitsevassa puisessa putkessa vesi syöksyi kohisten kohti sähkövoimaa tuottavaa pajan turbiinia. Tätä katsellessaan tahtomattaankin näki edessään toisaalta luonnon alkuperäisyyden ja toisaalta sen rinnalla teollisen kehityksen vaikutukset luontoon. Tästä ympäristöstä, perimmältään rauhallisen elämänrytmin vaikutuspiiristä, ei kuitenkaan ole jäänyt mieleen kuvaa ristiriidasta vaan oikeastaan näkymä tarkoituksenmukaisesta harmoniasta, jolle tärkeän merkityksen on antanut kehityksen tuoma turva kyläläisten toimeentulolle.
Nyt toimeliaisuus Kirjakkalassa on muuttanut muotoaan. Elämä jatkuu uusin muodoin. Pieni joki virtaa edelleen kuljettaen ikuisia tarinoita mukanaan.

Pentti Lampi

Ensimmäinen muistelu Kirjakkalasta julkaistiin viikolla 8. Sana on vapaa muistella myös muita Perniön tai Särkisalon kyliä!

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20