Moni on varmasti kuullut niitä tarinoita kun puu on kaatunut isolla parkkipaikalla seisovan ainoan auton päälle. Huonoa tuuria, sanoisi moni. Haluan uskoa toisin.
Pyöräilin tavalliseen tapaani Turun kävelykadulla viime lauantaina. Yhtäkkiä takaani kuului kova auton kiihdytys. Ajattelin sen kuuluvan kauempana olevalta poikkikadulta, mutta vilkaisin kuitenkin taakseni ja auto tuli suoraan kohti. Ehdin kurvata pyörälläni sivuun juuri ennen kuin harmaa kaupunkimaasturi ajaa järjetöntä nopeutta samalta linjalta, jolla juuri poljin. Kuljettajalla ei ollut aikomustakaan jarruttaa tai väistää, vauhti oli nousussa. Fysiikanlaista en ole kovinkaan hyvin perillä, mutta sen uskon tietäväni, että auton nopeudella ja massalla oli jotain tekemistä kilisevien ja irtoilevien kaivonkansien ja ilmavirran mukana lentelevien roskien kanssa. Soitin poliisille. Kun pääsin määränpäähäni, jalat tärisivät niin, etten seissyt seuraavaan tuntiin. En ala päivittelemään maailman menoa ja hulluja ihmisiä. Tein sen jo lauantaina ja sehän on ennenkin huomattu, että joillakin viiraa päässä ja pahasti.

Minä uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Ainakin haluan uskoa niin. Näitä tarkoituksia on mahtava mietiskellä jälkeenpäin. Lauantaisen kävelykatuepisodin perimmäisestä tarkoituksesta en ole aivan varma, mutta kun lasken yhteen perjantaisen läheltäpiti-tilanteen peuran kanssa, voisin kuvitella, että joku haluaa saada minut hengiltä. Mutta eihän kukaan sellaiseen tarkoitukseen halua uskoa? Ei. Niinpä ajattelen, että ehkä tarinan opetus oli, että "älä kuuntele musiikkia pyörällä ajaessa". Jos minulla olisi ollut kuulokkeet korvissa, kuuntelisin nyt luultavasti enkelten harppuja.

Olimme talvella viikon laskettelureissulla ulkomailla. Ystävälläni ei ollut kypärää, sillä hänen mielestään se näytti typerältä. Me muut kävimme kuitenkin salaa valkkaamassa hänelle rinnekaupan upeimman kypärän ja ennen ensimmäistä laskua, puoliksi pakotettuna hän osti kypärän. Kuuden päivän hissilippu oli vielä tulostuksen jäljiltä lämpimänä taskussa, kun ystäväni kolmannessa laskussa kaatui pahasti. Kypärä suojasi päätä, mutta polvi vääntyi ja lumilautailu sai jäädä. Sinne meni vuoden ainoat lomapäivät ja kallis matka. Mietimme jälkeenpäin, että jos tuo suhteellisen pieni vamma ei olisi pitänyt ystäväämme loppuviikkoa pois rinteestä, hänelle olisi luultavasti myöhemmin käynyt pahemmin. Näin halusimme uskoa.
Entä se puun alle jäänyt auto? En tietenkään tiedä miksi niin kävi. Jos olisin auton omistaja, ajattelisin varmasti että autossa oli jokin tunnistamaton vika, joka olisi seuraavalla matkalla saattanut koitua kuskin kohtaloksi.