Taas on kesä lähellä ja aurinko suorastaan koskettaa paljaita olkapäitä. Tai sitten ei. Kolme pitkähihaista riittää juuri ja juuri lämmittämään suorastaan syksyisen koleuden keskellä. Väliäpä tuolla, tuleepahan uudelle fleecepaidalle parempi käyttöaste.  Asenteesta se vain on kiinni. Kuten niin moni muukin asia.

Kehitin itseäni (myönnetään, pakollisena kurssilukemistona) itsensä johtamisesta kertovalla kirjalla. Yleensä suhtaudun elämänhallintaopuksiin vähintäänkin kriittisesti, jopa hienoisella inholla. Mielestäni ohjeet kuten ”jos mieleesi tulee ikäviä asioita, työnnä ne pois – niin helppoa se on” suorastaan pitävät lukijoita pilkkanaan. Ihan kuin sitä ei olisi jo yritetty! Vaikka lukemani itsensäjohtamisteos liippasikin ajoittain läheltä, pysyi se useimmiten kuitenkin suhteellisen vakavasti otettavalla linjalla. Lempikappaleeni kirjassa käsittelivät asennetta, sillä mielestäni oikea asenne helpottaa huomattavasti elämää.

Moni on varmaan kuullut testeistä, joissa kysytään kaverilta, että ”onko lasi mielestäsi puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä?” Vastauksen väitetään kuvaavan vastaajan asennetta. Että suhtautuuko hän yleensä asioihin negatiivisesti vai positiivisesti. Työpaikoilla törmää monenlaisiin asenteisiin. On niitä, jotka joka aamu vaikeroivat työtään ja niitä jotka säteilevät työhaasteiden tuomaa riemua naapurihuoneeseen niin, että silmiä kirvelee.

Olin riemuissani kun eräs samaisen teoksen lukenut päätti yrittää suhtautua työhönsä positiivisemmin. Se kun on kuulemma ollut työn yksipuolisuuden vuoksi hankalaa. Pohdimme keinoja asenteenmuutokseen ja hän päätti motivoida itseään työntekoon sen tuomilla eduilla. Työstä saa palkkaa, palkka on rahaa ja rahalla saa ulkomaanmatkoja. Lomamatka mielessään hän suuntasi töihin paremmalla asenteella ja työnteko kävi kuulemma helpommin.

Monilla kesäloma on jo niin lähellä, ettei työpaikalla oikein meinaa enää viihtyä. Siispä haastankin jokaisen työssäkäyvän lukijan suuntaamaan tänään positiivisella asenteella töihin. Pitäkää mielessäni se oma asennetta kohentava asianne, olipa se sitten kahvitauot mukavien työkavereiden kanssa tai miniloma Tukholmassa.
Tsemppiä ja mukavaa työpäivää!

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.