Skip to main content

Itäviemäri lähestyy Ylikulmaa

Perniön itäreunaa halkova viemärilinja lähestyy Kivilinnantietä seuraillen jo Ylikulmaa. Kesällä aloitetun urakan toinen on radan paikkeilla Kaukurintien varrella.
– Tavoite on tänä vuonna päästä Ylikulmalle saakka, mutta jos kelit sallivat, jatkamme siitäkin eteenpäin, kertoo Kaukola-Tuohittu-Ylikulma jätevesiosuuskunnan hallituksen puheenjohtaja Harri Aaltonen.

Aikaa otetaan kiinni peltoalueilla, missä putki pannaan maahan salaojakoneella.
Parhaillaan kaivetaan runkolinjan lisäksi sivuhaaroja.
Seuraavan  vuoden tavoite on Tuohittu ja kolmannen vuoden Kaukola.

Osuuskuntaan on liittynyt  226 jäsentä ja Harri Aaltonen uskoo määrän  kasvavan.
–Erveläntien suunnalla on ollut kiinnostusta.
2,4 miljoonan euron hanke saa tänä ja ensi vuonna kansallista rahaa 35 prosenttia, seuraavana  vuotena prosentti laskee kolmeenkymmeneen.
–Sen jälkeen ei tule minkäänlaista avustusta, jätevesiasioiden pitäisi olla silloin kunnossa.

Osuuskunnan kotisivut ovat avautumassa osoitteessa: katuyli.fi. Osoite tulee kylien nimistä: Kaukola, Tuohittu ja Ylikulma.

Jaa artikkeli: