Skip to main content

Eläinsuojeluyhdistykselle tuntuva avustus

Leena Aho ja oravanpoikanen, joka jatkoi matkaa Perniöstä Saloon ja sieltä sen otti mukaansa Turun eläinsuojeluvalvoja Heidi Leyser-Kopra. Perniön seudun eläinsuojeluyhdistyksen neuvoja Leena Aho oli perjantaina tyytyväinen.

Suur-Seudun osuuskauppa jakoi yhdistyksille ja yhteisöille 50 000 euroa vuosilahjoituksina, ja yritys äänestytti asiakkaillaan ja omistajillaan sen,
miten rahat jaetaan.
Äänet jakautuivat niin, että eläinsuojeluyhdistys saa neljänneksi isoimman avustuksen, 2417 euroa.
– Ei pidetä pikkujouluja, vaan jatketaan työntekoa, sanoo Leena Aho.

Avustus tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yhdistys voi jatkaa sirutuskampanjaansa. Se on tarjonnut kissansa leikkauttavan omistajan lemmikille
mikrosirun ja sen tietojen viennin Turvasiru-palveluun. Näin esimerkiksi löytökissasta tiedetään heti siru lukemalla, kenen lemmikki se on. Sirut maksavat yhdistykselle noin kymmenen euroa kappaleelta.

Neuvonta ja valistus ovat Ahon  työsarkaa, mutta silti kissat työllistävät tasaiseen tahtiin. Perjantaina työllisti lisäksi Teijolta toimitettu, emonsa hylkäämä orava. Se vietti Ahon hoteissa yön ja jatkoi perjantaina kohti Turun löytöeläintaloa, jossa se hoidetaan kuntoon ja vapautetaan luontoon.

Muita eteläisen Salon avustuksensaajia ovat Pyhän Laurin Ritarit PLR ry, Perniön Tammitupa, Koski as. kyläyhdistys ry, Salonparhaaksi ry, Klippulan leirit, Perniön MLL, Särfin ry, Särkisalokodin piha, Perniökulttuuri-säätiö, Perniön ja Särkisalon kehitysvammaisten tuki ry, Perniö-Särkisalon Sotaveteraanit ry, Eläkeliiton Särkisalon yhdistys ry, Kisko-seura ja Meripirtin Kerho ry.

Suurimman potin, 4758 euroa, sai Länsi-uudenmaan vesi ja ympäristö ry.

Jaa artikkeli: