Skip to main content

Aseman kyläyhdistystä herätellään

Vas. Veronika Eriksson kertoo puheenjohtajan tehtävistä. Kuulolla ovat Raimo Parviainen, Satu Randell, Margaretha Herranen ja etualalla Raimo Jokinen.

Perniön asemalla aiotaan selvittää, olisiko aika kypsä kyläyhdistyksen herättelylle.
Viime viikolla pidettiin Kylien Salo-hankkeen puitteissa asemaseudun kyläkokous. Kokouksessa tehtiin päätös siitä, että myöhemmin syksyllä pidetään varsinainen vuosikokous, jossa on määrä käsitellä yhdistyksen aktivoimista ja valita täten muun muassa uusi puheenjohtaja.

– Tehtävä ei ole vaikea, mutta aikaa se jonkin verran tarvitsee, rohkaisi nykyinen puheenjohtaja Veronika Eriksson.

Läpihuutojuttu ei ajatus yhdistyksen herättelystä ollut,  aluksi mietittiin sitäkin, voisiko asemalla toimia kirkonkyläyhdistyksen sivuhaara.

Margaretha Herranen oli sitä mieltä, että oma toimija on parempi.
– Täällä on kuitenkin eri intressit kuin kirkonkyläyhdistyksellä.

Oman rekisteröidyn yhdistyksen alasajolla olisi huonoja puolia.
– Yhdistyksen rekisteröinti on esimerkiksi hankerahoituksen edellytys, muistutti Eriksson.

Aseman kyläyhdistys on pitänyt viimeisimmän kokouksensa vuonna 2006.  Takavuosina toimintaa ja työtä on tehty monien asioiden eteen. Jatkossa yksi keskustelunaihe voi olla päiväkoti, jonka siirtämisestä Perniön kirkonkylään on puhuttu.
Lyhde totesi, että ennen vuosikokousta on pistettävä tietoa tulevasta eteenpäin.
– Nyt pannaan sana kiertämään, että yhdistystä ollaan nostamassa, niin saadaan uutta porukkaa mukaan.

Jaa artikkeli: