Uutiset



 

Tenholanpäivä täyttää lauantaina kylän raitit. Emma Frimanin kädessä päivän ohjelma.
Lue lisää...
Ensi lauantain Tenholanpäivä tuo monenlaista vauhdikasta ohjelmaa taajaman keskustaan ja hieman sen ulkopuolellekin. Eikä tapahtumapaikasta toiseen liikkumiseen tarvita edes omaa autoa.
– Meijerille pääsee keskustasta traktorikuljetuksella ja Gennarbyn moponäyttelyyn taksikuljetuksella. Molemmat ovat maksuttomia, kertoo Per-Olof Friman.
Tenholanpäivän ohjelma näyttää vain paisuvan vuosi vuodelta. Tämän vuoden iltaohjelma vetonaulaksi on saatu vielä aivan viime hetkillä X-Factor –voittaja Tika Sevón Liljegren. Sevón Liljegren asuu Karjaalla, joten kovin kaukaa ei tarvinnut pääesiintyjää hakea.
– Viime vuonna ei tämän tyyppistä iltaohjelmaa ollutkaan, sillä Toto esiintyi Tammisaaressa samana päivänä. Se olisi vienyt yleisöä liikaa, kertoo Tenholanpäivän koordinaattori Maria Sundstrand.
– Tänä vuonnakin oli viittä vaille, että olisi käynyt samoin. Tammisaareen tuli Deep Purple, mutta onneksi jo edeltävänä viikonloppuna, hän jatkaa.

Kirbackan sauna on kovassa käytössä koko heinäkuun.
Lue lisää...
Nurkkila-Ylönkylän kyläyhdistyksen tukikohta Kirbacka Kirakanjärven rannalla on saanut uuden terassin. Kallioinen ja ruohoa kasvanut kyläsaunan edusta on nyt muurattu ja laatoitettu tasaiseksi. Enää puuttuvat kaiteet ja pihakalusteet.
– Taisin joskus mainita, että tähän olisi kiva saada ulkopöytä ja tuolit. Siitä se taisi lähteä, muistaa Päivi Laitinen.
Aluksi suunnitelmissa oli puinen terassi, mutta mieli muuttui matkan varrella. Kyläaktiivit aloittivat toukokuussa kaivuutöillä, sen jälkeen paikalle tuotiin paljon soraa. Viimeiset laatoitustyöt tehtiin vasta viikko sitten. Tekijöitä oli toistakymmentä, mukana myös viime torstaina saunomaan tulleet Kauko Herranen ja Seppo Virtanen.
– Eläkeläiset ovat pääasiassa hommia tehneet, sitä kun on työelämässä, niin ei kerkiä mukaan, nauraa Laitinen.

Katerina Drevova on viihtynyt Kemiönsaarella Oliviaa ja Opfeliaa hoitaen.
Lue lisää...
Tšekkiläinen Katerina Drevová viettää jo toista kertaa noin kuukauden Emilia Örnmarkin ja Sebastian Grönroosin vieraana Kemiönsaaren Björkbodassa. Viime vuonna hän vietti samassa kodissa myös kuukauden, silloin tosin syyskuussa. Paikka osoittautui niin mukavaksi, että hän halusi tänne uudestaan.
– En ole ollenkaan kaupunki-ihminen. Pidän juuri tällaisista maaseudun rauhallisista paikoista. Viime vuonna tämä oli ensimmäinen pysähdys Pohjoismaiden kierroksellani. Täältä siirryin Ruotsin Tivedstorpiin pieneen hostelliin siivoamaan. Niin teen myös tänä vuonna, Katerina kertoo.
Katerina Drevován pitää huolehtia reissussaan vaan paikasta toiseen siirtymisen kustannuksista. Hän oleskelee paikoissa, jossa hänelle tarjotaan majoitus ja ruoka pientä työntekoa vastaan. Näitä matkailijoita vastaanottavia paikkoja löytyy useilta internetsivustoilta. Katerina matkustaa Workawayn johdattamana. Muita vastaavia palveluita työvaihdon välittämiseen ovat HelpX ja Wwoof.

Painetun lehden sivulla 12 on nimivirhe. Perniökulttuuri-säätiöstä kertovassa jutussa on mainittu virheellisesti Pekka Erjala. Oikea nimi on Pekka Laurila.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20