Uutiset



 

Viranomaisille alumiiniveneitä valmistava Marine Alutech tarvitsee lisätilaa toiminnalleen Teijolla.
Yritys on aikeissa rakennuttaa 1500 neliön varastohallin.
Salon kaupunginhallitus päätti maanantaina antaa myönteisen suunnittelutarveratkaisun eli näyttää hankkeelle vihreää valoa. Varsinaista rakennuslupaa on anottava kahden vuoden kuluessa.
Hankkeen katsotaan olevan myös elinkeinopoliittisesti tärkeä,  äkillisen rakennemuutoksen alueella, vastaavilla hankkeilla on mahdollisuus saada valtion myöntämää investointiavustusta.




Perniön Kirkonkylän koulussa yhden luokan marraskuu päättyi  riemunkiljahduksiin.
6B otti osaa Koululainen-lehden Reilu luokka- kilpailuun ja syksyn aherruksen päätteeksi voitti koko valtakunnallisen kisan.  
Tehtäviä on tehty jo pitkin syksyä, mutta kouriintuntuva muisto tehdystä työstä on voittoisa koululehti.  
Aihealueiden puolesta lehti ei häviä Koululaiselle monipuolisuudessa mitenkään; mukana  on esimerkiksi vanhempien haastatteluja, kauhutarina, koulukummien kuulumisia ja elokuva-arvosteluja.   Elokuvakriitikkokin on ollut varsin lahjomaton: Alaikäiset agentit- elokuvasta on löydetty parantamisen varaakin – olkoonkin, että arvostelijat ovat kirjoittaneet omasta elokuvastaan.
Projektin edetessä työ opetti tekijäänsä.
– Haastattelujen tekeminen oli vaikeaa. Piti miettiä kysymykset etukäteen ja saada kirjoitettua vastaukset ylös, kertaa päätoimittajan pestiä pitänyt Max Pohjonen.
Reilun luokan tittelin metsästys alkoi jo elokuussa. 
– Tästä projektista innostuttiin tosiaan,  paljon jäätiin koulun jälkeenkin sitä tekemään, kertoo luokan opettaja Oili Salo.

Lue lisää Perniönseudun Lehdestä



Perniöläinen Teijo-Talot laajentaa tuotantoaan Kankkonummella.
Yritys rakentaa uutta tuotantotilaa nykyisten jatkeeksi noin 2500 neliötä.
Tuotanto tehostuu jopa viidenneksellä, sillä käyttöön otetaan talojen valmistuksessa liukuhihna-periaate.
–   Toisesta päästä pistetään hiekkaa ja sementtiä sisälle ja toisesta päästä tulee talo ulos, vitsailee yrittäjä Lasse Ojanen.
Huulenheitto saa jäädä, kun Ojanen alkaa kuvailla uusinta hanketta.  Halliin tulee noin 150-metrinen linjasto, jolla talon runko kootaan.  Pohjalaatan päälle aletaan koota runkoa ja talo liikkuu sitä mukaan, kun se valmistuu.
Kun tehokkuus paranee, myös asiakkaan maksama hinta pysyy kurissa.
–  Tehokkuuden parantaminen  tarkoittaaa yleensä muuten väen vähentämistä, mutta kun tilaa lisätään niin jokunen uusikin saadaan kyllä palkata, toteaa Ojanen.
Työturvallisuuskin kohenee.
Uusi linjasto on jo pitkälle suunniteltu ja sen rakentaminen alkaa metallialan yrityksessä.  Lasse Ojanen kertoo, että laitteistoa on mietitty ja suunniteltu pitkään.
– Liukuhihna on vanha juttu mutta taloja sillä ei ole tehty. Vertailukohtia ei kerta kaikkiaan ole.
Investoinnit tuotantotiloihin ovat ensi kädessä miljoonan euron luokkaa.
Tavoitteena on, että uusi linja on toiminnassa ennen yrityksen 10-vuotissyntymäpäiviä elokuussa.
– Taantuma alkaa olla voitettu.   Nyt on oikea aika kehittää tuotantoa, jos iso nousu on edessä. Sitten pitää jo tuottaa eikä kehittää.

Anniina Haavisto, Milla Hänninen ja Annika Björkqvist kertovat, että lääkityksissä tulee helposti päällekkäisyyksiä, jos potilas käy esimerkiksi useammalla lääkärillä ja käyttää myös käsikauppalääkkeitä.
Lue lisää...
Ikäihmisille avoterveydenhuollossa määrättyjä lääkkeitä on turhan paljon ja monella voi myös olla huolestuttavia päällekkäisvaikutuksia.


Tieto käy  ilmi kolmen Turun AMK:n  Salon yksiköstä terveydenhoitajaksi valmistuvan opiskelijan opinnäytetyöstä.

Annika Björkqvist, Anniina Haavisto ja Milla Hänninen  keräsivät vuoden 2006 ajalta tietoja Salossa  ikäihmisille määrätystä lääkityksestä ja selvittivät lääkeaineiden yhteisvaikutuksia.  
Opiskelijat käyttivät työssään lääkkeiden yhteisvaikutuksesta kertovaa SFINX-tietokantaa, jossa on tiedot yli 9000 lääkkeestä.   
117 hengen otannasta monella oli toiseksi vakavimman C4- luokan interaktioita,  vakavimman eli D4-luokan interaktioitakin tavattiin kolmella. 
Yleisin aine käytettyjen lääkeaineiden listalla on tulehduskipulääkkeistä löytyvä parasetamoli.  Toisella sijalla on aspiriinista tuttu asetyylisalisyylihappo.

Tulehduskipulääkkeet yhdessä verenohennuslääkkeissä käytetyn varfariinin kanssa lisäävät kuitenkin verenvuotoriskiä esimerkiksi ruoansulatuskanavassa.
Myös lääkkeiden suuri määrä yllätti.  Milla Hänninen muistuttaa, että WHO:n suositus on 3-4 lääkeainetta potilaalle. Salosta tilastoitujen potilaiden keskiarvokin oli 8 lääkettä, enimmilään lääkkeitä oli yhdellä ihmisellä käytössä 20.

– Toisaalta joukossa oli monta, joiden lääkityksessä ei ollut interaktioita, muistuttaa Annika Björkqvist.

Lue lisää Perniönseudun Lehdestä

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20