Uutiset



 

Markus Heimola viihdytti isäänsä Kari Heimolaa ja vuodeosaston muita potilaita lauluhetkellä.
Lue lisää...
Perniössä avautuu toukokuun alussa tehostetun palveluasumisen dementiayksikkö.  Samalla Perniön vuodeosasto sulkeutuu ja osa nykyisistä potilaista siirretään terveyskeskussairaalan Salon osastoille.  Kymmenkunta nykyistä potilasta jää asumaan Vuorelan dementiayksikköön.

Apulaisosastonhoitaja Heli Asklöf kertoo, että kaikkia potilaita ja heidän omaisiaan on informoitu tulevista muutoksista.
– Viimeiset Perniön vuodeosaston uudet potilaat otettiin sisään perjantaina. Suurin osa  pyritään kotiuttamaan tämän kuun aikana ja loput ovat saaneet tiedon siitä, missä hoitoa jatketaan, Asklöf kertoo.

Markus Heimola vieraili viime viikolla Perniön vuodeosastolla tervehtimässä isäänsä Kari Heimolaa, joka kuunteli keskittyneenä poikansa laulamista ja soittoa muutaman muun asukkaan kanssa.
– Isä on ollut ikänsä terve, mutta nyt hän tarvitsi hoitoa. Hän pääsee toivottavasti pian takaisin kotiinsa Halikkoon Karpalokujan palveluyksikköön, Markus Heimola sanoo.

Perniön vuodeosaston 31 potilaspaikkaa ovat olleet käytännössä täynnä koko ajan. Osastolla työskentelee yhteensä 28 henkilöä, joista kahdeksan jää töihin uuteen asumisyksikköön.
– Me muut siirrymme Saloon perustettavaan geriatriseen arviointiyksikköön, joka avautuu toukokuun alussa. Työntekijöiden toiveita on kuunneltu hyvin ja kaikki ovat ymmärtääkseni tyytyväisiä tehtyihin ratkaisuihin, Asklöf kertoo.

Narikka avaa ovensa tiistaisin jo iltapäivällä; koulun jälkeen biljardille piipahtivat muun muassa Saara Erjala, Anniina Hurme ja Sauli Siltanen.
Lue lisää...
Perniön nuorisotila Narikka kaipaisi kipeästi lisää vapaaehtoisia valvojia lauantai-illoiksi.  Kaupungilla ja MLL:n paikallisosastolla on sopimus valvonnasta, mutta yhdistyksen puolella rivit ovat parhaillaan kapeanlaiset; osalle valvojista tulee istuttavaksi nuorisotilassa useampikin lauantai.
–Itselläni on tänä keväänä täynnä kolme kertaa. Minulle se sopii, mutta on sellaisiakin vanhempia, joille se ei ole mahdollista. Ajatus kuitenkin oli, että kaikille tulisi vain yksi kerta, kertoo Mll:n sihteeri Päivi Vigg.
–Jos valvojia ei ole, se tietysti voi uhata jopa Narikan lauantaiaukioloja, Vigg pohtii.

Nuoriso-ohjaaja Elisa Paavola kertoo, että tilanteeseen on jo pohdittu ratkaisua, jotta lauantai-illatkin saadaan pidettyä auki niin, että kenellekään ei tule vuoroja liikaa.  
Kevätkausi päättyy toukokuun alussa ja tämän jälkeen istutaan yhden pöydän ääreen.  Ajatuksena on ollut kutsua mukaan yhteispalaveriin muitakin yhdistyksiä.
–Esimerkiksi vanhempainyhdistykset voisivat olla tässä toimijoina, vinkkaa Paavola.

Muun muassa Särkisalossa nuorisotilan aukiolo on jaettu useammalle toimijalle.
Kaupunki vastaa Narikasta arkisin joka tapauksessa, vapaaehtoisia tarvitaan juuri lauantai-illoiksi.  

Kerrallaan Narikassa on lauantaisin kaksi valvojaa, joiden pitää olla täysi-ikäisiä.
–Aina riippuu porukasta, mitä tehdään. Joskus joku valvoja haastetaan bilispeliin, ja jos taas on enempi sellaisia nuoria, jotka haluavat olla omissa oloissaan, niin sitten juodaan kahvit ja jutellaan omia asioita, Vigg kuvailee.

Joonas Särkinen uskoo, että Perniössä säilyvät taksipalvelut, vaikka osasta sääntelyä luovuttaisiinkin.
Lue lisää...
Perniön taksiasemalla seurataan mielenkiinnolla sitä, mihin suuntaan taksiala kehittyy.  
Perniössä  keltakupuiset autot päivystänevät vastakin, vaikka alan sääntelyä purettaisiin, uskoo yrittäjä Joonas Särkinen.
–Meillä on nyt juuri sellainen määrä yrittäjiä, että jokainen tulee toimeen ja jokainen haluaa palvella tätä omaa aluettaan. Ei ole ollut sellaista puhetta, että lähdettäisiin isoon kaupunkiin isoja rahoja tekemään, Särkinen letkauttaa.

Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta hyväksyi viime viikolla mietinnön liikennekaaresta, jonka osana myös taksiliikenteen sääntelyä aiotaan vähentää.
–Asemapaikkavelvoitteen ja päivystysvelvoitteen poistaminen ovat iso asia. Ne ovat tosi kovia ratkaisuja, Särkinen toteaa.
–Perniössä se ei välttämättä näy, mutta pienemmissä kylissä tilanteesta voi tulla hankala.  Kaupunkien näkökulmasta uudistusta on valmisteltu.

Särkisalolainen Arja Koskinen on latinalaisen Amerikan nimikkolähetti. Koskisen puolesta särkisalolaisten villavaatelähetyksen otti vastaan hänen miehensä Clarence Gonzaks.
Lue lisää...
Perniönseudun Lehteä luetaan paitsi Salossa ja Suomessa, myös ulkomailla. Kaukaisimmat tilaajat parhaillaan ovat Australiassa, mutta jatkossa nimi tulee tutuksi myös Väli-Amerikassa.   

Seurakuntapastori Pirkko Koivunen nousi taannoin lentokoneeseen Pappisliiton opintomatkalle kohti El Salvadoria.   
MukaanKoivunen pakkasi nipun Perniönseudun Lehden mainospaitoja, jotka nyt viilettävät uusien omistajiensa päällä kymmenientuhansien kilometrien päässä Perniöstä.  
Yhtä lailla samassa kyydissä valtameren taakse lähti iso laukullinen Särkisalossa neulottuja pieniä villasukkia ja muuta  lämmintä.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

salo 300x125

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Uusin lukijan kuva

  • Sinivuokko
  • Kuvaus: Kevään ensi kukkanen, ainakin ensimmäisiä. Markku Tuhkanen kuvasi jo sinivuokon Mussaaren koulun pihassa.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20