Kalojen reitti voisi kulkea vanhan myllyn alta ja sen jälkeen uudessa uomassa ohi padon, miettii Jouko Häyrynen.
Kalojen reitti voisi kulkea vanhan myllyn alta ja sen jälkeen uudessa uomassa ohi padon, miettii Jouko Häyrynen.
Mommolankoski Kiskossa virtaa parhaillaan varsin vuolaana, kiitos syksyn sateiden. Tulevaisuudessa koskessa voi olla liikettä molempiin suuntiin: kaavailuissa on kalatie, joka sallisi vaelluskalojen nousta ohi Mommolankosken padon, ylös Mommolanjokea ja ohi Toijan kohti Hirsijärveä.

Kalatiesuunnitelma on osa Valonian virtavesihanketta. 
–Päämäärä kaiken takana on, että aikanaan olisi yhteys auki merestä Kiskonjoen latvavesille asti, sanoo vesiasiantuntija Jussi Aaltonen Valoniasta.



Mommolankoskella operointi vaatii erityistä tarkkuutta; kartanon alue kuuluu valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin.
Suunnittelun toteuttaa EcoRivero Oy ja sen kustantavat Ekoenergian virtavesirahasto ja Ely-keskuksen kalatalouspalvelut.

Toteutuksen ajankohdasta ei toistaiseksi ole tietoa.
–Valistunut veikkaukseni on, että neljä vuotta menee, toteaa Mommolan kartanon Jouko Häyrynen.
–Latokartanonkosken kalatie on tehty ja se toimii ja Kosken voimalaitoksen ohi on kalatie tulossa. Nyt tarvitaan myös latvavesiä, Häyrynen tuumii.

Koko juttu 24.10.painetussa lehdessä. 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Syksyinen kirkkotie
  • Kuvaus: Syksyn lehdet innostivat myös Riitta Heleniuksen ikuistamaan Perniötä, tällä kerralla kirkolle johtavaa tietä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20