Kirkonkylän koulun ruokailuissa ei ole vaikuttanut se, että ruoka tulee keskuskeittiöstä. Tiistaina makkarasopalla Marko Pikkaraisen kanssa olivat vas. Nicolas Lindstedt, Jere Jokinen, Pirkko Heiskanen ja Charlotte Ristimäki.
Kirkonkylän koulun ruokailuissa ei ole vaikuttanut se, että ruoka tulee keskuskeittiöstä.  Tiistaina makkarasopalla Marko Pikkaraisen kanssa olivat vas. Nicolas Lindstedt, Jere Jokinen, Pirkko Heiskanen ja Charlotte Ristimäki.
Nokka ei kauaa tuhise, kun käsiteltävänä on lautasellinen makkarakeittoa ja juustolla päällystetty ruisleipä. Vartissa ovat valmiita niin Jere Jokinen, Nicolas Lindstedt, Pirkko Heiskanen kuin Charlotte Ristimäkikin.

Nelikko on kuudesluokkalaisia Perniön kirkonkylän koulussa, missä on tämän syksyn ajan syöty keskuskeittiön ruokaa. Ateriat tuodaan Salosta ja laitetaan koulussa jakoon.

Kouluruoka on ollut oikeastaan koko vuoden ajan kuuma peruna eteläisessä Salossa; kysymystä valmistus- ja jakelukeittiöstä on palloteltu viranhaltijoiden ja päättäjien välillä jo pari kierrosta..

Kissanhännänvedon jatkuessa on aika käydä kysymässä niiltä tärkeimmiltä eli ruoan syöjiltä, miten 25 km päästä tuleva ruoka maistuu.Keskimäärin hyvin: pöydän ympärillä istuvasta viisikosta kukaan ei ole huomannut isoja eroja viime lukukauden ruokiin.  Tiistain makkarakeitto oli lautasilla polttavan kuumaa.
–Ennen perunat ehkä olivat keitossa pehmeämpiä, puntaroi Pirkko Heiskanen. 
Nicolas Lindstedt taas muistaa asian olleen ihan toisinpäin.


Raisiosta Perniöön tullut Marko Pikkarainen arvioi, että Salo voi ruokia vertailtaessa vetää pidemmän korren näiden kahden kaupungin välillä.  Rehtori Sirkku Leikkonen toteaa ruokahuollon toimineen toistaiseksi hyvin.  Hän muistuttaa, että ruoat tehdään samoilla ohjeilla joka keittiössä.

Marko Pikkarainen kehuu ruokailukulttuuria Perniössä; ruokalassa osataan käyttäytyä siististi eikä turhaa meteliä ole. 

 

Koko juttu 5.9. lehdessä. 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Syksyinen kirkkotie
  • Kuvaus: Syksyn lehdet innostivat myös Riitta Heleniuksen ikuistamaan Perniötä, tällä kerralla kirkolle johtavaa tietä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20