Sofia Kukkamaa haaveilee ensihoitajan ammatista, mutta hänen parhaillaan ajamansa B-ajokortti ei välttämättä ambulanssin puikkoihin riitä. Kukkamaa lähti tiistaina ensimmäiselle ajotunnilleen, siksi puikoissa istuu liikenneopettaja Ismo Kataja.
Sofia Kukkamaa haaveilee ensihoitajan ammatista, mutta hänen parhaillaan ajamansa B-ajokortti ei välttämättä ambulanssin puikkoihin riitä. Kukkamaa lähti tiistaina ensimmäiselle ajotunnilleen, siksi puikoissa istuu liikenneopettaja Ismo Kataja.
Ambulanssien puikkoihin on jatkossa entistä harvemmin asiaa B-luokan ajokortilla. Autot ovat kasvaneet niin, että yhä useammin kokonaismassa ylittää 3500 kiloa, jolloin ajamiseen tarvitaankin jo C1-luokan kortti.   

Esimerkiksi Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tuottamaan ensihoitoon tulevat uudet ambulanssit ylittävät painorajan ja niiden kuljettaminen vaatii vähintään C1-ajokortin, kertoo ensihoitopäällikkö Tomi Nieminen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ensihoidon ja päivystyksen liikelaitoksesta. Toistaiseksi käytössä sairaanhoitopiirillä on sekä B- että C-kortilla ajettavia sairasautoja. 
–Ambulanssien varustelun lisääntyminen ja ajoneuvojen kokonaismassan kasvaminen on vaikuttanut siihen että ajokorttivaatimukset ovat kasvaneet, Nieminen sanoo. 

Kehitys saattaa muuttaa myös ensihoitajien opiskelun sisältöä. 
–C-kortti ei ole vielä tutkintovaatimuksissa, emmekä näin ole sitä vielä lisänneet osaksi opintoja.  Seuraamme tutkintovaatimusten mahdollisia tulevia muutoksia ja teemme tarvittavat ratkaisut, kertoo rehtori Anne Bragge Salon seudun ammattiopistosta.


Särkisalolainen Sofia Kukkamaa on yksi heistä, joita kehityksen kulku huolestuttaa. Kukkamaa ajaa parhaillaan B-korttia ja aikoo hakea ensi syksynä ensihoitajan opintoihin, ensisijaisesti Turkuun. 
–C-kortti on sitten omaan piikkiin ajettava, jos sitä vaaditaan. Tietysti olisi kotiinpäin, jos koulu vastaisi osasta kuluja, hän puntaroi. 

C1-kortti tietää henkilöautokortin päälle vielä useamman satasen lisäkuluja;  autokouluissa C1-kortin hinta on paikkakunnasta riippuen runsaasta 500 eurosta jopa lähes 700 euroon. 
–Jossain perheessä se voi olla liian iso summa, puntaroi Sofian äiti Eija Kukkamaa.