Leiriläiset saivat muistoksi numeroliivit ja vielä niiden rintamukseen nimmarit Lauri Vuoriselta.
Leiriläiset saivat muistoksi numeroliivit ja vielä niiden rintamukseen nimmarit Lauri Vuoriselta.
–Menikö sulla hyvin tässä kisassa? Entä tässä? 

Ilmassa oli perjantaina hyviä kysymyksiä ja tussikynän suhinaa. Kynä piirsi nimikirjoituksia kortteihin ja liiveihin ja vastaus kysymyksiin oli, että jossain kisassa meni hyvin ja pidemmän matkan kisassa ei sillä kerralla niin hyvin.
Nimikirjoituksia jakeli ja kysymyksiin vastaili perniöläissyntyinen maajoukkuehiihtäjä Lauri Vuorinen, jonka nimeä kantava nuorten hiihtäjien leiri pistettiin perjantaina pakettiin.

Lauri Ski Camp järjestettiin Perniössä toista kertaa ja Vuoriselle mukana olo on melkeinpä sydämenasia.
–Tässä nyt kuitenkin on jonkinlainen esikuva ja sitä haluaa innostaa osaltaan nuoria lajissa. Siitä se palo omallakin kohdalla aikoinaan lähti, Vuorinen makustelee.

Nimestä huolimatta Ski Campilla ei hiihdetty, mutta pistettiin muuten jalkaa toisen eteen; ohjelmassa oli muun muassa kuntopiiriä, vaellusta, ponnistusvoimaa kehittäviä harjoituksia ja vähän rullasuksilla menoakin.
–Vedin vähän sen tapaisen harjoituksen torstaina kuin minkä itsekin olisin voinut vetää. Into porukassa oli kova, Vuorinen kehaisi.


Vuorinen povaa ensi kaudesta hiihtäjän vinkkelistä haastavaa.
–Arvokisoja ei ole, mutta maailmancupia olisi tarjolla 42 kisaa eli kunnossa saisi olla koko ajan.
Leiritykset ovat jo alkaneet; toukokuussa osoitteena oli Segnefjellet Norjassa.
Heinäkuussa Vuorinen treenaa kotimaisemissaan Rovaniemellä ja elokuussa edessä on Davosin leiri.
–Vuokatissa olisi putki, mutta sitä emme käytä ennen syksyä. Lumituntuma tulee kuitenkin aika äkkiä.

Vuorinen tunnetaan sprinttikisoissa vahvana hiihtäjänä, mutta niiden rinnalle on tullut myös panostusta pidempiin, distanssimatkoihin.
– Sprintti ja distanssimatkat käyvät kuitenkin käsi kädessä. Molemmissa tarvitaan räjähtävää lähtöä ja kovat nopedet.

Koko juttu 20.6.lehdessä

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Syksyinen kirkkotieNew
  • Kuvaus: Syksyn lehdet innostivat myös Riitta Heleniuksen ikuistamaan Perniötä, tällä kerralla kirkolle johtavaa tietä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20