F4-veneen ajaminen on hoikan ja notkean ihmisen puuhaa; sisäänmenoaukko on juuri niin ahdas kuin miltä se kuvassa näyttääkin.
F4-veneen ajaminen on hoikan ja notkean ihmisen puuhaa; sisäänmenoaukko on juuri niin ahdas kuin miltä se kuvassa näyttääkin.
–Kyllä se oli aikamoista tunteiden vuoristorataa, kuvaa särkisalolaislähtöinen Lauri Landen rataveneilykauden avauskilpailua.

Kausi avattiin viikonloppuna Raumalla.Synkkää oli varaslähdöstä tullut rangaistus. F4-luokassa veneet ovat lähtöviivalla koneet sammuksissa.
–Olin valmiina sormi starttinappulalla, kun hipaisin sitä vähän liian lujaa.Tuomarit kuulivat starttimoottorin loksahduksen, vaikka punainen valo paloi. Seurauksena oli ylimääräinen sakkokierros.

Parasta oli se, että kalusto toimii.
–Hyvää on, kun vauhti riittää enempäänkin, kunhan saadaan kuljettaja kuntoon, jaksoi Landen alkuviikosta jo nauraa virheelle.

Lopputuloksissa Landen oli viides ja salolainen Roope Virtanen kuudes. Kummankin seura on Salon Kilpaveneilijät. Voiton vei Porvoon Moottorivenekerhon Alexander Lindholm.

Sarja päättyy Helsingin soutustadionilla ajettavaan kilpailuun, Kotkassa jahdataan lisäksi MM-pisteitä.Tämä kesä on Lauri Landenille neljäs kausi kuljettajana, pari vuotta ennen omaa venettä hän kilpaili isä Ilkka Landenin kartanlukijana.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Ei olla sokerista_1
  • Kuvaus: Paula Laine nappasi kuvan viime viikon keskiviikon kunnantalon puiston lauluillasta, jonne oli kurjasta säätä huolimatta saapunut runsaasti väkeä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20