Anni Salomaa kehui tiivistä porukkaa ja muisteli, että kolmen vuoden ajalle mahtuu myös kommellus jos toinenkin.
Anni Salomaa kehui tiivistä porukkaa ja muisteli, että kolmen vuoden ajalle mahtuu myös kommellus jos toinenkin.
Perniön lukiossa lakitettiin lauantaina kuusitoista ylioppilasta. Ikäluokka on pieni, mutta ei se määrä vaan laatu, korosti rehtori Arttu Karhulahti. 

Päivän teema oli malttaminen ja vaihtoehtojen haarukoiminen. Ylioppilaan puheen pitänyt Anni Salomaa rohkaisi tuoreita valkolakkeja siitä, että oma ääni varmasti löytyy jokaiselle ja sen etsimiseen saa kulua vähän aikaa. Salomaa muistutti, että lakkiaispäivänä sopii puhua muustakin kuin arvosanoista.
–Siinä on takana kahden ja puolen vuoden urakka. Sen sijaan, että kysytte ylioppilaalta, mitä hän kirjoitti, voisitte kysyäkin että miltä nyt tuntuu.

Salomaa arvioi, että pienuuden hyvä puoli on tuttuus:  porukka on tiivis  ja jokaiselle riittää opettajilta aikaa. 

Riemuylioppilaitten puheen pitänyt Ilkka Hirvilahti korosti, että vahvasti lukkoonlyödyn suunnitelman lisäksi olisi elämässä  oltava myös vaihtoehdot a, b, c ja niin edelleen.
–Jos kirjaimet loppuvat kesken, voi jatkaa numeroilla.
Riemuylioppilaat ovat 50 vuotta sitten kirjoittaneita.
–Teillä on edessä varmasti akuutteja haasteita, mutta myös sellainen loistava tulevaisuus, joka meidänkin tekisi mieli nähdä. Voimme olla teille vähän kateellisia, Hirvilahti pohdiskeli.

 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Syksyinen kirkkotie
  • Kuvaus: Syksyn lehdet innostivat myös Riitta Heleniuksen ikuistamaan Perniötä, tällä kerralla kirkolle johtavaa tietä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20