Pirjo Niittonen on saanut taas yhden ennakkoäänestyspaikan valmiiksi.
Pirjo Niittonen on saanut taas yhden ennakkoäänestyspaikan valmiiksi.
–Kirjastossa on nyt konsertti, mutta menen takaisin kuuden paikkeilla, kun tietohallinto tulee aamulla vetämään kaapelit, kertoi Pirjo Niittonen maanantaina Perkkarin toimituksessa.

Mitä siinä sen kummempaa, siellähän Pirjo on totuttu näkemään, valmiina auttamaan. Paitsi, että hän jäi vapusta eläkkeelle. Mitä kirjaston kaapelit enää kiinnostavat?
Joku jo keksii,mistä on kyse.  EU-vaalit alkoivat eilen ja tuttu Pirjo pysyy pöydän takana. 
–Olen ollut toimitsijana kaikissa vaaleissa vuodesta 1984 lähtien.

Pirjon työura kunnallisella puolella kesti peräti 43 vuotta, eikä mikään ole kuin alussa, ei vaaleissakaan. Ilmoitus äänioikeudesta tulee nykyään postissa, ennen olivat vaaliluettelot, joista sai käydä tarkistamassa äänioikeutensa. Kun pykäliä on noudatettava, Pirjo piti vaaliluetteloa nähtävänä yhtenä uudenvuodenaattona iltakymmeneen.

Pirjon ensimmäinen työpaikka oli ”kesätyttönä” aluesairaalassa, kahdeksan vuotta meni ammattikoulun kansliassa ja välissä oli pieni hyppäys yksityiselle puolelle. Työ Perniön kunnassa alkoi 1984, työsopimuksen Pirjo teki kunnansihteeri  Pekka Kymäläisen kanssa. 
–Kymäläisille syntyi poika samana päivänä ja oli kai ystävänpäiväkin ja minä sain työn.


.Numeromuistista oli apua kunnanviraston keskuksessa, missä hoidettiin terveyskeskuksenkin puhelut..Tietosuojakin oli ennen ohuempi.
–Joskus joku soitti keskukseen ja kysyi jonkun perniöläisen osoitetta joulukorttia varten, Pirjo naurahtaa.

Jos Pirjo ei ole lastenlasten luona eikä satu olemaan vaalit, niin parista paikasta voi etsiä. Paloasemalta tai Hallin lavalta. Palokunnassa Niittonen on ollut mukana 41 vuotta ja Sisussakin yli neljännesvuosisadan. 
–Tykkään kuulua yhteisöön, olla osa porukkaa ja yhdessä tekemässä.

Lue koko Treffatti-sarjan juttu 16.5. lehdestä.