Pääkallotynnyrien arvoitus vei nuoret linnanraunioille Kiskoonkin. Kuvassa perrniöläisnäyttelijät Anniina Roos, Annaliisa Salmelin ja Erno Laakso. Kuva Yle Kuvapalvelut.
Pääkallotynnyrien arvoitus vei nuoret linnanraunioille Kiskoonkin.  Kuvassa perrniöläisnäyttelijät Anniina Roos, Annaliisa Salmelin ja Erno Laakso.    Kuva Yle Kuvapalvelut.
Maalle loman viettoon tulleet Jaakko ja Petra ystävystyvät naapurin Nornan kanssa. Vanhan myllyn alue ja kaivos ovat kiehtovia tutkittavia kolmikolle, mutta joku muukin kiertelee siellä. Purosta löytyy outo tynnyri ja järvellä molskahtelee. Mitä Kranssi ennustaa Pohjantähdelle ja miksi Laakkosen auton taka- ja eturekisterikilvet ovat erilaiset? 

Näin kuvaillaan Ylen esittelytekstissä vuonna 1993 valmistunutta nuortensarjaa Pääkallotynnyrit. Viisiosainen sarja tulee nähtäväksi Yle Areenaan torstaina 9. toukokuuta, ja eteläiseen Saloon sarja liittyy hyvin vahvasti:  sitä kuvattiin muun muassa Mathildedalissa ja Teijolla, Särkisalossa louhoksella, Kosken voimalaitoksella ja Haapaniemen linnanraunioilla Kiskossa ja lisäksi keskeiset näyttelijät olivat Perniöstä.  
–Raunioilla kuvattiin painajaiskohtausta eräänä yönä.  Minulla oli yöpaidan alla angoravillainen alusasu ja juoksin juoksumatolla, kun juoksin muka Nipa Niemisen esittämää gangsteria karkuun, muistelee pääroolia eli Nornan osaa esittänyt Annaliisa Salmelin nauraen.


Hän kävi tuolloin Perniön yläastetta, samoin kaksi muuta pääroolien nuorta, Erno Laakso ja Anniina Roos.
Vaikka Salmelinilla oli teatterikokemusta, oli tv-sarjan tekeminen aivan eri maailma.
–Teatterissa oli harjoiteltu aina koko esitys ja repliikit osasi paremmin ulkoa. Tässä oli enemmän kiirettä, kun montaa ottoa ei voinut ottaa.  Oli paljon enemmän tekemistä siinä, kun yrittää muistaa repliikit ja olla oikeassa tunnelmassa ja vielä esittää jotain toista hahmoa.

Kuvauspaikoista mieleen ovat jääneet monetkin.  Sarjaa kuvattiin muun muassa Halikon Kokkilassa sijaitsevassa erikoisessa, mukulakivipintaisessa talossa ja Teijon kartanossa.

Koko juttu 9.5. lehdessä. 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Ei olla sokerista_1
  • Kuvaus: Paula Laine nappasi kuvan viime viikon keskiviikon kunnantalon puiston lauluillasta, jonne oli kurjasta säätä huolimatta saapunut runsaasti väkeä.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20