Kotitalous- ja tekstiilityöluokat saavat väistötilat teknisten töiden naapurisa vanhalla lukiolla. ari Juntunen (keskellä) esitteli tiloja eilisaamuna; lähinnä kuulolla ovat Tauno Kanerva ja Vesa Lilja.
Kotitalous- ja tekstiilityöluokat saavat väistötilat teknisten töiden naapurisa vanhalla lukiolla. ari Juntunen (keskellä) esitteli tiloja eilisaamuna;  lähinnä kuulolla ovat Tauno Kanerva ja Vesa Lilja.
Perniöön kaavaillusta uudesta koulusta on kaavailtu kaksikerroksista rakennusta, jossa eri toimijoiden yhteiset tilat olisivat rakennuksen alakerran pohjoispäässä.

Keskiviikkona vietettiin Salon kouluissa avoimien ovien päivää ja yhteiskoulussa vanhempia ja päättäjiä kierrätettiin myös käsityöluokissa.  Teknisen työn opettaja Jari Juntunen esitteli alustavaa tilasuunnitelmaa ja asemapiirrosta. 
Pohjapiirroksessa on  tässä vaiheessa hahmoteltu pohjoispäähän eli kirkon puoleiseen päätyyn suurta käsityötilaa sekä opetuskeittiöitä. Ruokala ja keittiöt olisivat osapuilleen siinä, missä parhaillaankin ja nykyinen huoltotie on merkitty alustavaan suunnitelmaankin.  Opetustiloja 0-2-luokille olisi alakerran Lupajantien suuntaisessa siivessä ja pihan puolella olisi liikuntasali.

Juntusen vetämällä kierroksella käytiin läpi myös se, mikä säilyy: kotitalous- ja käsityötunnit ovat saamassa väistötilat nykyisestä teknisen työn siivestä, joka saa näin olla käytössä myös rakennustöiden ajan. 


.Päättäjissä piirustukset herättivät kritiikkiäkin.
–Ensimmäinen kerta kun näen nämä, vaikka istun kaupunkikehityslautakunnassa. Tämä on varmaan ollut  virkamiesten pöydillä tähän asti,  tuumi Sanna Leivonen (ps).
Valtuutettu Tauno Kanerva (kesk) korosti yhteisten tilojen tärkeyttä; esimerkiksi kansalaisopisto on käyttänyt osaa koulurakennuksesta.  Kaipaamaansa hammashoitolan tilaa Kanerva ei esillä olleesta ykköskerroksen hahmotelmasta vielä löytänyt.

Opetuslautakunnan on määrä ottaa keväällä  kantaa hankesuunnitelmaan ja sitä kautta myös koulun  sijaintiin.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Harvinainen isotoukohärkä Lintilässä
  • Kuvaus: Lindilässä käenrieskojen keskellä kulki suuri koppakuoriainen viime viikolla. Syken dosentti Samuli Korpinen tunnisti lajin harvinaiseksi isotoukohäräksi, jonka luultiin jo hävinneen. Viime vuosina lajia kuitenkin on tavattu Hämeessä ja läntisellä Uudellamaallakin. Isotoukohärkää ei tule kuitenkaan ottaa käteen, sillä se ruiskuttaa uhattuna ärsyttävää myrkkyä. –Lindilän luontopäiväkirjaan saatiin mukava lisä, iloitsee kuvan lähettänyt Sakari Korpinen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20