IRMAn lähetysyksikkö on valkoinen rasia ohjaamon kulmassa. Marko Nurmi esitteli rungon sisään jäävää tekniikkaa kutsuvierasjoukolle tiistaina.
IRMAn lähetysyksikkö on valkoinen rasia ohjaamon kulmassa.  Marko Nurmi esitteli rungon sisään jäävää tekniikkaa kutsuvierasjoukolle tiistaina.
Kännykän ruutua on helppo tulkita. Wipron tehtaan pihalla Perniössä Volvon sora-auto nostaa lavaansa kippausasentoon ja Marko Nurmen puhelimen ruudulla muuttuvat ruudut punaisiksi yksi kerrallaan. 
–Tässä on esimerkiksi raja-arvoksi asetettu sivukallistumalle kolme astetta ja todellisuudessa kallistuma neljä astetta, joten ruutu on siltä kohdalta punainen, selvittää Wipron kotimaan myynnistä vastaava Nurmi. 

Koko joukko kuorma-autoalan  ja liikenteen ammattilaisia oli tiistaina Volvon ympärillä.  Päivän pääasia oli uutuustuote IRMA, joka kätkeytyi lähes näkymättömiin Volvon rungon uumeniin.IRMAa ei ole nimetty naisen mukaan; nimi tulee sanoista Independent Remote Monitoring Application.   Tavoitteena on parantaa kippaamisen turvallisuutta. 
–Nosturipuolella tässä asiassa on menty eteenpäin, mutta kippipuolella ei oikein ole ollut ratkaisuja, Nurmi sanoo.

Wiprolla on tehty tuotekehitystä ja paketti on nyt myyntikunnossa.IRMA-järjestelmällä varustettuun autoon kiinnitetään lähetin ja anturit, jotka kertovat esimerkiksi auton sivuttais- ja pitkittäiskulman, kippauskulman ja lavan korkeuden sekä hydrauliikan öljynpaineen ja –lämmön.    Kuljettajalla puolestaan on kännykässään sovellus, jolle auton lähetin lähettää tietoja. Jos esimerkiksi kallistuskulma on sellainen, että järjestelmän mielestä autolla on kipatessa riski kaatua, sovellus varoittaa kuljettajaa.


Tuotekehityksen aikana pohdittiin myös ratkaisua, jossa järjestelmä olisi pysäyttänyt kippaamisen.  Myynti –ja markkinointijohtaja Jarmo Leppänen sanoo, että tätäkin vaihtoehtoa mietittiin, mutta joskus kippaamisen keskeyttäminen voi olla turvallisuusriski itsessään.

Wiprolla on tehty työtä IRMAn parissa pyöreästi vuoden päivät.  Sovellusosaaminen  on ostettu ulkoa ja tiistaina koolla ollut joukko antoi oman palautteensa. ksi huomio kiinnittyi esimerkiksi siihen, että IRMA voisi keskustella myös auton oman näyttötekniikan kanssa.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Kauriit kylillä
  • Kuvaus: Terttu Rantanen kuvasi lauman metsäkauriita Perniön Lupajalla, aivan kirkonkylän kupeella.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20