Kaverien huutokaupasta löytämä lahja koristaa Risto Kemiläisen kotitietä.
Kaverien huutokaupasta löytämä lahja koristaa Risto Kemiläisen kotitietä.
–Se oli vuonna 1976, kun Päärisissä asunut Jouko Jokinen kertoi lähtevänsä Finlandia-hiihtoon, ja minä sanoin lähteväni mukaan, kertoo Risto Kemiläinen.
–Jokinen repesi nauruun ja sanoi, ettet sinä sitä pysty hiihtämään.
Kemiläinen ei väitettä niellyt, vaan päätti näyttää. Kemiläisellä on kuva ensimmäisestä Finlandia-hiihdosta: hiihtotrikoista ei ole tietoakaan, leveälahkeiset farkut ja villakintaat kelpasivat hyvin.
Aika oli hiukan päälle yhdeksän tuntia. Nyt takana on yli 40 Finlandia-hiihtoa.

Tässä jutussa Finlandia-hiihto ei ole pääasia, vaan 1978 perustettu Worldloppet, The World of Marathon Skiing, hiihtotapahtumasarja. Worldloppet-sarjaan kuuluu 20 hiihtoa kahdessakymmenessä eri maassa. Pohjoismaissa hiihtoihin kuuluvat Suomen Finlandia-hiihto, Ruotsin Vasaloppet ja Norjan Birkebeinerrennet sekä Islannin Fossavatn.  Vasaloppetin 16 000 paikkaa menivät muutamassa minuutissa, joka kertoo massahiihtojen suosiosta.

Master-arvon saa, kun hiihtää kymmenessä tapahtumassa, joista yhden pitää olla kotoa katsottuna meren takana. Risto Kemiläisellä on koossa kolmetoista Master-arvoa, eniten suomalaisista hiihtoihin osallistuneista.
–Noin kaksisataa hiihtoa eikä yhtään keskeytystä.
Suoritus, josta voi olla ylpeä. Ja siitä, että perniöläinen on maailmanlistalla sijalla kymmenen.

Mikä vetää Worldloppet sarjaan. Kemiläinen on aavistuksen kriittinenkin.
–Onhan se ihan kaupallinen tapahtuma, jonka tämä muualta tuleva reppukansa maksaa.
Tärkeintä on porukka ja monet ystävät.
–Ei tästä irti pääse, kun kaverit soittelevat, että lähdetäänkö, naurahtaa Kemiläinen.

Koko juttu painetussa lehdessä

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Tapaninpäivän rauhaa
  • Kuvaus: Perniön kirkonkylä uinuu tapaninpäivän illassa Joonas Aaltosen ottamassa kuvassa.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20