Saara Muuri kertoo, että yläkoulussa käytiin yhteiskuntaopin tunneilla läpi perusasiat päätöksenteosta. Paikka nuorisovaltuustossa näyttää saman asian käytännössä.
Saara Muuri kertoo, että yläkoulussa käytiin yhteiskuntaopin tunneilla läpi perusasiat päätöksenteosta.  Paikka nuorisovaltuustossa näyttää saman asian käytännössä.
Päätöksentekoon ei aina tarvitse lähteä siksi, että joku asia kaipaisi korjaamista.
Asialla voi olla myös siksi, että joku hyvin oleva asia pysyisi mallillaan.

Ja nuorten asiat ovat Perniössä pääosin varsin hyvin, tuumaa Salon nuorisovaltuustoon valittu perniöläinen Saara Muuri, 16.  Toisaalta parannettavaakin löytyy.
–Kulkuyhteydet Perniön ja Salon välillä ovat sellainen asia, mistä moni on sanonut. Esimerkiksi viimeinen bussivuoro lähtee takaisin Perniöön aika aikaisin, Muuri pohtii.

Nuorisovaltuusto vie nuorten äänen kuuluviin kaupungin päätöksenteossa, ja Salon tuoreen nuorisovaltuuston viidestätoista jäsenestä Muuri on ainoa perniöläinen.
–Aina yhteiset asiat ovat kiinnostaneet, etenkin jos ne ovat nuorten asioita, Muuri sanoo.


Ihan itsestään selvää ei ole, että yhteiset asiat hetkauttavat. Lukiosta oli käyty seurakuntavaaleissa äänestämässä, ja monelle koko vaalit olivat olleet yllätys.
Muuri perääkin tiedonkulun parantamista: esimerkiksi tulossa olevista vaaleista pitäisi vaikka koulussa kertoa edes sen verran, että mainittaisiin niiden lähestyvän.
–Olisi sitten edes joku haju siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Tiedon hankkimisessa on kyllä tässä iässä jo itselläkin oltava vastuuta, hän pohtii ja myöntää, että voisi itsekin esimerkiksi lukea lehtiä nykyistä enemmän.

Nuorisovaltuuston työ niveltyy muuhun päätöksentekoon monista kohdista: nuorisovaltuuston edustajalla on Salossa lautakunnissa läsnäolo- ja puheoikeus, ja nuorisovaltuuston edustajalla on paikka myös valtuuston kokouksissa.

Koko juttu 29.11. painetussa lehdessä. 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Pajulla untuvapuku
  • Kuvaus: Irja-Liisa Rusanen ikuisti Tammisaaren ja Tenholan välillä "untuvapukuisen" pajun.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20