Kai Viirret kirjoittaa mittoja muistiin Ylikulman rukoushuoneen katon reunalla.
Kai Viirret kirjoittaa mittoja muistiin Ylikulman rukoushuoneen katon reunalla.
Ylikulman rukoushuoneella jatkuvat remonttityöt. 

Aiemmin tänä vuonna yli satavuotiaassa talossa on korjattu ikkunoita, nyt työssä ollaan ylempänä; vanha tiilikatto korvataan uudella koko katon mitalta. Työ alkoi maanantaina, ja tiistaina pohjoislappeelta olivat jo vanhat tiilet lavalla ja uusi aluskate paikoillaan. 

–Aika hauraita ne vanhat tiilet jo olivat, mutta katto ei näyttäisi vuotaneen, toteaa rakennusliike Fagerström Oy:n Reijo Fagerström.
Hyväkuntoiseksi katto osoittautui muutenkin; pohjoislappeelta vian Kosken puoleisen pään pieni notkahdus oikaistaan, kertoo Fagerström. Uusikin katto ladotaan tiilestä ja vanhat päreet jäävät aluskatteen alle.
–Latominen on päivän työ, kun siihen vaiheeseen päästään, Fagerström arvioi.

Rakennuksen omistava Perniön Ylikulman rukoushuoneyhdistys sai katto- ja ikkunaremonttiin Leader-avustusta. Hankkeen kustannusarvio on 27 300 euroa ja tukea yhdistys saa kuluista puoleen.
Samalla kertaa itse katon kanssa entisöidään rakennuksen katolla olleet ristit.