Jesse Rantanen voitti väsymyksensä ja kumarsi kultamitalin SM-kisoista.
Jesse Rantanen voitti väsymyksensä ja kumarsi kultamitalin SM-kisoista.
Sanna Leivonen ja Jesse Rantanen vaikuttivat virkeiltä sunnuntaina Perniössä Sauruntien varrella, vaikka myönsivät, että kahden päivän urakka maastojousiammunnan SM-kisoissa oli käynyt kunnon päälle ja koetellut kehoa.
– Ammuimme viikonlopun aikana 224 nuolta ja kävelimme maastossa noin 13 kilometriä, huokaili tähtäinjousella kotiradallaan kilpaillut Sanna Leivonen.
– Olkapää ja lapaluu joutuivat tässä 16 tuntia kestäneessä ruljanssissa kaikkein kovimmalle. Kilpailu meni kuitenkin hyvin ja maastossa oli hauskaa.

Kaikella kunnialla kovasta urakastaan selvisi myös salolaista Ascella-seuraa äitinsä tavoin edustava Jesse Rantanen, 13.

SM-kisassa oli mukana 36 osanottajaa, mikä määrä tyydytti myös kilpailua johtanutta Keijo Leivosta. Lisäbonuksena olivat Petri Vainikaisen Suomen ennätykset sekä lauantain maastokierroksella (517) että sunnuntain metsästäjäkierroksella (518).
Myös Pipsa Longan sunnuntaina pitkäjousisarjassa tähtäämä 290 painui aikakirjoihin Suomen ennätyksenä. Sanna Leivosesta ja Jesse Rantasesta leivottiin Saurussa sarjojensa Suomen mestarit, Jukka Pasasen loppusijoitus oli yhdeksäs.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivätNew
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20