Särkisalossa kesäisin asunut ja työskennellyt kuvataiteilija Karin Mascitti-Slotte (1903 - 1976) opiskeli taidetta Ateneumin taideteollisuuskoulussa, Firenzessä ja Venetsiassa ja lasimosaiikkia Muranossa ja maalasi lasimaalauksia useisiin suomalaisiin ja italialaisiin kirkkoihin.

Hän on jäänyt varjoon taidehistoriassamme. Vuosikymmenien myötä Slotte on ollut unohduksissa myös Särkisalon ja Perniön seudulla, jolla hän aikoinaan oli hyvinkin tunnettu.
Särkisalon kotiseutuyhdistys Meripirtin kerho yhteistyössä seurakunnan kanssa herättää Mascitti-Slotten muiston henkiin elokuun toisena sunnuntaina järjestettävissä tilaisuuksissa.

Särkisalossa on koottu työryhmä valmistelemaan elokuun toisena viikonloppuna järjestettäviä yleisötilaisuuksia, joissa kerrotaan Mascitti-Slotten taiteesta ja elämästä Särkisalossa sekä Petun kartanon historiasta ja henkilöistä.

Mascitti-Slotten taidetta on Särkisalon kirkon lisäksi muun muassa Petun, Ylönkylän, Melkkilän ja Haarlan kartanoissa, Metsäkylän tilalla sekä Perniön Ylönkylän rukoushuoneessa.

***

Petun kartanon historiaa ja henkilöitä, la 11.8. klo 13 -14, Petun kartano, Petuntie 396.

Karin Mascitti-Slotten taiteen esittely, su 12.8. klo 10 juhlajumalanpalvelus Särkisalon kirkossa minkä jälkeen esittely ja kahvitarjoilu seurakuntakodissa, Kirkkopolku 3.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20