Ville Oksanen ehti pariksi päiväksi Särkisaloon nauttimaan kesäisistä metsämaisemista.
Ville Oksanen ehti pariksi päiväksi Särkisaloon nauttimaan kesäisistä metsämaisemista.
Ville Oksasesta ei ole tehty vielä montaa lehtijuttua, mutta kohta alkaisi olla syytä.
Perniöläislähtöinen nuori mies on noussut muutamassa vuodessa hiihtovalmennuksen kermaan. Viime vuonna A-maajoukkueeseen nousseet Lauri Vuorinen, Johanna Matintalo ja Antti Ojansivu tekivät nousun Oksasen henkilökohtaisessa valmennuksessa. Tänä keväänä A-maajoukkueeseen nousi Ville Oksasen henkilökohtaisista valmennettavista Eveliina Piippo. 

Oksanen ehti heinäkuun lopussa piipahtaa parin päivän ajan vanhempiensa mökillä Särkisalossa. Reissussa hän oli ollut putkeen jo neljä viikkoa. Heinäkuun alussa hän lähti Vuorisen, Matintalon ja muutaman muun hiihtäjän kanssa vajaan kahden viikon leirille Italian Livignoon. 

Monet muistavat Oksasen lupaavana juniorihiihtäjänä, joka nappasi Perniön Urheilijoiden riveissä hopeaa ikäluokkansa SM-hiihdoista 17-vuotiaana vuonna 2006.
– Sen vuoden keväällä sain jo itselleni ensimmäisen henkilökohtaisen valmennettavan, Jens Sundqvistin Tammisaaresta. Valmentaminen on tuntunut aina mukavalta, on pitänyt etsiä ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. 

Lukion ja armeijan jälkeen Oksanen pääsi heti opiskelemaan valmennusta Jyväskylän yliopistoon. Sivulla kulki kaiken aikaa hiihtovalmennus juniorihiihtäjien parissa. Esimerkiksi Lauri Vuorisen kanssa yhteistyö alkoi jo Laurin ollessa 17-vuotias. Kun Oksanen muutti opintojen perässä Jyväskylään, Lauri muutti perässä. Myöhemmin

Oksasen asemapaikaksi tuli Rovaniemi, ja Vuorinen muutti perässä tälläkin kertaa.
Oksanen toimi uransa alussa hiihtovalmennuksen aluekoordinaattorina Etelä-Suomessa ja myöhemmin alle 18-vuotiaiden maajoukkuevalmentajana. Kolme vuotta sitten hänet kutsuttiin haastajaryhmän valmentajaksi. Haastajaryhmään eli B-maajoukkueeseen kuuluvat ne, jotka eivät vielä ole aivan maajoukkuetasoa.

Nyt entiset junioriurheilijat ovat nousseet Oksasen mukana tasoportaita ylöspäin. Maajoukkueen valmennustehtävät saattavat kutsua pian myös Oksasta.
– Päävalmentajan työ ei kyllä houkuttele niin paljon, koska siinä on niin paljon valmennuksen ulkopuolista tekemistä. Työskentely maajoukkueessa muussa valmennusroolissa kiehtoo kyllä, arvioi Oksanen.

Lue koko Treffatti -sarjan juttu painetusta lehdestä!

­

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20