Ruista talteen. Janne Järvelä oli puimurin puikoissa Skotlannintien varressa.
Ruista talteen. Janne Järvelä oli puimurin puikoissa Skotlannintien varressa.
Eteläisessä Salossa on jo tehty ensimmäisiä puinteja. Heinäkuu on vielä kesken, mutta rukiita on otettu talteen jo useammalla tilalla ja aikataulu on poikkeuksellinen. 

–Näin aikaisin en ole koskaan ruista puinut, myöntää Kovamäen tilan Sami Salmelin.
Ruissatoa hän pitää vaihtelevana; alueelliset erot ovat isot.
Tänä vuonna kuivuudesta on kärsinyt esimerkiksi ohra, joka on matalaa ja tähkät pieniä, sanoo Salmelin.

Poikkeavana aikataulua pitää myös Skotlannin Maatalous Oy:n Juho Vainio.
–Ruis on hyvinkin pari viikkoa etuajassa. Syyskasvit syväjuurisina ovat pärjänneet kevätviljoja paremmin kuivuudessa. Sato vaikuttaa ihan keskinkertaiselta. Tyytyväinen on oltava kevätviljoihin verrattuna.
Kuluvan vuoden lämpösumma on ollut iso, mutta kuivuus syö satotasoa.
–Viime vuosi oli viljavuotena hyvä, Vainio toteaa.

Janne Kaarlamo taas toteaa sadon olevan kuivaa.
–Kosteus oli rukiissa neljätoista. Kuivuria ei paljon tarvitse käyttää.