Vakiotanssijat saapuivat jälleen lauantaina Hallin lavalle kuumuudesta huolimatta.
Vakiotanssijat saapuivat jälleen lauantaina Hallin lavalle kuumuudesta huolimatta.
Vaikka elämä ympärillä muuttuu, Hallin lavan tanssit pitävät pintansa vuodesta toiseen. Niin myös eilen lauantaina. Lavan ympäristössä kuulee paljon ruotsin kieltä. Eikä ihme, sillä Tenholan väki on ottanut paikan omakseen.
– Ainakin joka toinen viikko tulee käytyä. Ei tällaista löydy ihan läheltä. Lattia on hyvä eikä sisäänpääsy maksa paljon, kiitteli Sören Österroos.
Nyt Österroosille löytyy toinenkin hyvä syy tulla lavalle tiheämmin. Kumppani Mareanne Henriksson oli voittanut aivan tanssien lopussa järjestettävässä arvonnassa kausikortin.
– Tango, valssi ja foxtrot, kaikki käyvät, hymyili Henriksson.
Salon keskustassa asuvat Liisa ja Pertti Riittinen ajavat Hallin lavalle joka ikinen lauantai.
– Näin perinteisiä paikkoja on aika harvassa, ihailee Liisa Riittinen.
– Lattiakin on todella hyvä. Jalat tulevat kipeäksi, jos lattia ei luista, tietää Pertti Riittinen.
Riittiset ovat yleensä lippuluukulla jo ennen kahdeksaa.
– Aika myöhään lähdetään poiskin. Riippuu fiilingistä, lähdemmekö viimeisinä, naurahtaa pariskunta.
Tanssimisen lisäksi hyvä musiikki saa Riittiset lähtemään lavalle.
– Halpa harrastus tämä on. Kapakoissa ei näin halvalla pääse, emme kyllä sitä harrastakaan, kertoi Pertti Riittinen.

Koko juttu Hallin lavan tunnelmista ensi viikon lehdessä