Ystävykset Hanna Lehtonen (vas) ja Päivi Kainulainen ovat aloittaneet triathlonin vasta tänä vuonna.
Ystävykset Hanna Lehtonen (vas) ja Päivi Kainulainen ovat aloittaneet triathlonin vasta tänä vuonna.
Puolenpäivän aikaan startannut Kisko-Triathlon aloitti Perniön raveilla jatkuneen vilkkaan urheilupäivän lauantaina eteläisessä Salossa. Kaikki triathlonkisaajat eivät suinkaan olleet kokeneita kestävyysurheilijoita, vaan mukana oli myös paljon ensikertalaisia.
Iisalmesta kotoisin olevat Hanna Lehtonen ja Päivi Kainulainen ovat varsin tuoreita lajin harrastajia. Hanna oli lähdössä ensimmäiseen kisaansa, Päivi toiseen.
– Tämä on sellainen aikuisiän unelma, joka toteutuu nyt. Lapset olivat aiemmin sen verran pieniä, että sitä piti lykätä. Nyt löysin netistä Triathlonhaaste-sivuston, ja aloin harjoitella sen ohjelman mukaan. Takana on 12 viikon harjoittelu, Hanna Lehtonen kertoi.
Hyvät lapsuuden ystävät Kainulainen ja Lehtonen olivat aloitteneet triathlonharjoittelun viime talvena toisistaan tietämättä. Nykyisin Helsingissä asuvan Kainulaisen miesystävä on innokas triathlonharrastaja.
Uinti on monille triathlonin haastavin osuus. Lohjalta Kiskoon saapunut Tino Casagrande kävi talvella uinnin tekniikkakurssin uimahallissa. Niin ikään lohjalaiselle Hanna-Kaisa Roihalle uinti on entisenä kilpauimarina helpompaa.
– Avovedessä uiminen on niin erilaista kuin hallissa. On virtauksia, ei näe pohjaa, ja pitää pystyä myös suunnistamaan oikeaan suuntaan, Roiha selvitti.