Yhdellä työmaalla ei  tarvinnut viime viikolla palella. Strömman rantamakasiinin katolla riitti lämpöä liiankin kanssa. Ylhäällä hehkui aurinko ja katolla uudenkiiltävät mustat kattopellit.

Strömman rantamakasiinin kattoa pellitettiin viime viikolla.
Strömman rantamakasiinin kattoa pellitettiin viime viikolla.


Makasiini saa toukokuussa alkaneessa remontissa tykkänään uuden katon.
–Kattotuoleissakin oli lahovikaa ja niitäkin piti korjata. Katon kanssa on jo jonkin aikaa tapeltu, kertoo Strömma-Dahlbyn kyläyhdistyksen satamapäällikkö Ilkka Ervaskivi.
Peltikatto pitää vettä ja samalla päästiin eroon siivoamisesta.
–Pärekatto oli sellainen, että kun vähän tuuli, oli aamulla taas tultava siivoamaan päreroskat lattialta, kertaa puheenjohtaja Magnus Storberg.

Makasiini palvelee nyt paitsi kyläläisten omia tapahtumia, myös ulkopuolisia.
–Kun katto on kunnossa, saamme vuokraamiseenkin lisää kierroksia. Tähän asti sitä ei ole tohdittu oikein markkinoida, Storberg sanoo.
Ervaskivi sanoo makasiinin palvelevan juhlissa häistä hautajaisiin. Storberg lisää listalle rippijuhlat ja synttärit.
–Omimmillaan tämä on sellaisissa tilaisuuksissa, joissa ollaan se iltapäivä, Storberg tuumii.

Remontissa avittaa Leader-tuki, jota yhdistys saa 65 prosenttiin kuluista.

Lisää painetussa lehdessä.  Muista myös lauantain Avoimet kylät-tapahtuma, jonka ohjelman löydät tästä.

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Kesälehti Tortone

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Kirjoittajavieras

Uusin lukijan kuva

  • Vihreä pappilan puisto_1
  • Kuvaus: Terttu Rantanen ikuisti alkukesän vihreyttä Perniön pappilan puistossa.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20