Mathildedalissa paiskaavat kättä uusi ja vanha rakentaminen; vanhaa rakennuskantaa on kunnostettu uuteen käyttöön ja uudisrakennukset täydentävät kylän ilmettä.
–Ruukki on nähnyt paljon. Vaikka on uuttakin, historia luo tänne ihan oman sfäärinsä, maalailee Meri-Teijo Ski&Action Parkin Tapani Kakko.

Lauantaina rantaan odotetaan koko joukkoa ihmisiä, kun alueen tarjontaa esittelevä Huvilat@Ruukki –tapahtuma pyörähtää käyntiin jo kolmatta kertaa.
–Se on palvelujen esittelemistä, mutta samalla siinä on sitä yhteisöllisen mökkeilyn esiintuomista ja esimerkiksi ympäristön kunnioitusta, yhtenä yrittäjänä mukana oleva Kakko tuumii.
Rannassa esittäytyvät monien alojen yrittäjät; sisustus- ja rakentamisalan lisäksi framilla ovat myös alueen harrastusmahdollisuudet. 

Myös Teijolla tapahtuu. Jo neljättä kertaa järjestettävät käsityöläismarkkinat tuovat Masuunin pihaan parikymmentä käsityöläistä ja samalla auki on koko Masuuni ja monet muutkin ovet kylässä. 

–Siitä on pidetty kiinni, että mukana markkinoilla on vain käsityöläisiä, ei muuta kauppatoimintaa. Mukana on eri alojen tekijöitä maakunnasta, kertoo keraamikko ja Teijon Masuunin kulttuuriyhdistyksen jäsen Tiina Harjola.

Yhdistys vastaa tapahtumasta Masuunilla, mutta päivän takana on muitakin toimijoita. Esimerkiksi Teijon alueen kyläyhdistys pitää auki kyläsaunaa ja kirkkoonkin pääsee tutustumaan klo 13 asti. 
Tauno Kavénin ja Pekka Karin vetämälle vapaamuotoiselle ruukkikävelylle lähdetään Masuunilta kello 13.
Ruukki kukkii ja käsityöläismarkkinat -tapahtuman nimi sopii siihen, miten luonto on herännyt.
–Alue on juuri kauneimmillaan, hehkuttaa Harjola.
Lauantaina vietetään myös nykymuotoisen Masuunin kuusivuotissynttäreitä. 

K-Supermarket

ksupernetti1

Lue uusin lehti (Lehtiluukku)

133096

Mainoksia

 

Eteläisen Salon paikallislehti


Kiinnostaisiko oma mainoksesi tässä?
Ota yhteyttä!

Vastuullista journalismia

Uusin lukijan kuva

  • Sienet kiipesivät
  • Kuvaus: Näiltä sieniltä eivät varpaat kastu, tuumii kuvan lähettänyt Keijo Hillgen.

Perniönseudun Lehti Oy | Lupajantie 1 | 25500 Perniö | (02) 735 2300 ilmoitukset ja tilaukset | (02) 735 2301, (02) 735 2302 toimitus | fax. (02) 735 2284

Tämä julkaisu on suojattu tekijänoikeuslailla. Tekijänoikeuslain nojalla kopiointi muuhun kuin yksityiseen käyttöön edellyttää oikeudenhaltijan luvan.
Tekijänoikeusjärjestö Kopiosto myöntää julkaisujen valokopiointiin ja skannaamiseen lupia oppilaitoksille, yrityksille ja muille yhteisöille.
Tarkista onko organisaatiollanne voimassaoleva kopiointilupa. Lisätietoja luvista ja niiden sisällöstä antaa Kopiosto ry www.kopiosto.fi.

Sivuston toteutus: Arttu Arojoki

rss20